20.1.2017

Kukkia ja Karlssonia


Jos eilinen olikin yhtä tanssia Dorothynä Ihmemaa Ozin kultaisella tiilitiellä, niin tänään taivaalle jo ilmestyivät mustat pilvet. Kirjaimellisestikin, aamun tapaamisista palatessani niskaani leijaili lentävää lakanapyykkiä muistuttava lumimyrsky ja vei ripsivärin lisäksi valonrippeet mennessään.

Mutta myös kuvainnollisesti.

Tänään mikään ei suju.

(Paitsi hei ensimmäisen laskiaispullan syönti kahvilassa, se sujui kyllä erittäin hyvin. Sain kermavaahtoviikset ja mantelimassan makuiset suupielet.)

Tänään olen ajatellut semmoista, että onneksi en ole presidentin vaimo. Enhän kestä ihmisiä noin kahta tuntia pidempään kerrallaan, en edes niitä kaikkein kivoimpia, saati sitten jotain tylsiä. Jos yhtäkkiä mieheni päättäisi heittäytyä esimerkiksi Amerikan presidentiksi, olisin pulassa. Tuommoinen virkaanastumispäiväkin, hohhoijaa. Näen turvamiehet hakkaamassa hädissään visusti lukittua naistenhuoneen ovea ennen kaikenmaailman kahvikutsuja, ja itseni istumassa puuterihuoneen sinapinkeltaisella samettipenkillä hengittelemässä kädet puuskassa, kiukkuisena, kirjaa Sakari Sirkkanen-kangaskassistani kaivaen.

Asia ei ole kovin ajankohtainen, mieheni ei ole presidenttiyteen päin kallellaan vaan on varsin tyytyväinen valokuvaajana. Mutta minä olen mestari varautumaan pahimpaan, jopa mahdottomaan.

Kun kysyin blogiuudistus-postauksessa että mitä jos kaikki menee ihan pieleen, te vastasitte

mitä jos kaikki menee hyvin?

Sanotaan nyt kuitenkin näin, että helposti se ei ainakaan mene.

Kaiken tämänkin otan opetuksena. Kuka on sanonut, että helppo on hyvä? Kaatuuko maailma, jos yksi blogi vähän takkuaa? Olenko minä muka maailman keskipiste? No okei, olen, mutta silti on mahdollista, että elämä jatkuu vaikka tämä kaikki veisi aikaa, olisi hankalaa, harmistuttaisi jotakuta, jäisi kököksi, osoittautuisi virheeksi... tai jotain.

Ja jos unohdamme hetkeksi blogiuudistuksen (emme unohda), niin sama: helppous ei ole tavoite, vaikeudet eivät ole aina huono juttu, virheet eivät maata kaada, kaikesta oppii ja loppujen lopuksi on ainakin aina viisaampi!

Löysin valitettavasti eilen illalla juuri ennen nukahtamista Sara Karlssonin (kyllä, me kaikki seurasimme häntä aikoinaan Lilyssä!) Minutes-blogin. Miksi minä tai ylipäätänsä kukaan enää tekisi koskaan yhtään mitään, jos yksi ihminen tekee kaiken näin seireenimäisesti ja kauniisti? Sisällöllisestikin hän paikoin on kuin Kirjatoukka 2.0 (plus tietysti kaikki tyylikkäät asiat).

Sara K. olisi täydellinen presidentin vaimo presidentti.

Jatkan siis kriiseilyä. Menkää te sillä välin elämään ihanaa, ihanaa perjantai-iltaa, kultaset.

.... sillä mitä jos kaikki meneekin hyvin!

Tätä et tiennyt tarvitsevasi: seksikäs Dorothy-naamiaisasuHauskaa viikonloppua ;) 
TallennaTallenna

19.1.2017

Magique






Aamu oli ensimmäistä kertaa pitkään aikaan aurinkoinen. Ei toki heti viiden jälkeen, kun heräsin energian kipinöidessä koko kehossa, mutta kunhan valkeni. Silloin puuterinen valo lainehti kiviseinille ja sukelsi maitokahviini. Sivelin leivälle kirnuvoita ja paksun viipaleen tuoksuvaa juustoa, kaikki kylpi onnenhyryssä.

Aamiaisen jälkeen pukeuduin pitsiin, levitin huulille burgundinpunaa, varasin uuden blogin verkkotunnuksen ja lähetin koodarille peukalon kuvan. Let's do this! Sitten lähdin toisiin palavereihin ja katkarapusalaattilounaalle, sovin tyttöjen illan Helsinkiin ja ostelin lentolippuja. Tuntui kuin jokaisesta päivän aikana otetusta askeleesta olisi jäänyt kultaa asfalttiin, jokaisesta näppäimistön iskusta tuprunnut taikapölyä.

Tämmöisiä päiviä osuu kohdalle harvoin, mutta niiden voimalla siirretäänkin sitten vuoria.

Uuden blogin nimi ei ole se, mihin olin jo päätynyt, vaan se vaihtui lopulta lennossa ja on teidän keksimänne. En ole varma onko se ikuisesti se oikea, aina minulle täydellisin, mutta juuri nyt se tuntuu niin hyvältä. (Puhun edelleen nimestä, en esimerkiksi miehestäni.)

Toivotan teille oikein ihanaa iltaa!

Lumoavan Hotel Magique-sarjan takana on amsterdamilainen graafikko Milou Neelen. Kyse ei siis ole ollenkaan mistään majoituksesta, vaan printeistä ja korteista, joissa on kaikessa yksinkertaisuudessaan jotain - niin - taikaa. 

18.1.2017

Kevään korvan kirjoja

Kevään kirjoissa on muutama, joihin käsiksi pääsemistä odotan innolla.

  • Merete Mazzarellan Elämän tarkoitus. Koska Mazzarella on Suomen Didion.
  • Joela Haahtelan Mistä maailmat alkavat. Koska rrrakastan Haahtelan kieltä.
  • Irmelin Sandman Lilius, Sjutusen år, del III. Koska meidän tarinamme risteävät, me asumme Carl-Gustaf Liliuksen vanhassa ateljeessa. Irmelinin hurmaavaan työhuoneeseen kirjoituskoneineen pääset kurkistamaan täällä.

Ja sitten on tämä Jouni Inkalan runoteos Nähty. Elämä. (Aivan sairaan hieno nimi, miten kirjailijat keksivätkin nimet kirjoilleen?)

Mutta siis katsokaa tuota Elina Warstan suunnittelemaa kantta! Ihan sama mitä sisällä on (anteeksi Jouni Inkala), sillä jos kansi on noin jumalaisen kaunis, niin minä haluan!

Miten ihmeessä mä muuten olen ikinä keksinyt esimerkiksi lapsilleni nimet???? Tätä mietin viime yönä. Tää blogihommeli alkaa kadutttaa mua aika tavalla. 

17.1.2017

Optimisti



Suuren suuri kiitos kaikille blogiuudistusta kommentoinneille. Jos mahdollista, olen nyt entistä enemmän sekaisin :D

Ainoa oljenkorteni on tämä Belgian Lempin mummon kannustava elämänohje:

AINA SE JOTENKIN MENEE.

Tämä on  itse asiassa vähän sama juttu kuin se meidän takka. Pitääkö purkaa aina kaikki ja leuhottaa ennen kuin on mitään käsitystä uudesta? Ilmeisesti pitää, kun on minusta kysymys. Ei ole tietoa nimestä, ei blogialustasta, eikä kukaan graafikko huutanut hep haluan luoda ilmeesi, sinä inspiroiva olento. Eikä ole takkaakaan.

Olen pulassa, olen NIIN pulassa.

Mieheni on muuten ollut Pulassa, Kroatiassa (tai silloin se oli vielä Jugoslaviaa). Noin, katsokaa, osaan puhua muustakin kuin blogiuudistuksesta.

Meillä oli ihan mahtava viikonloppu. Perjantaina saimme syödäksemme kreikkalaisen illallisen, kun Kalamatan oppaani olivat Hangossa. Tottakai tarjolla oli tsatsikia ja horiatikia, he eivät olleet unohtaneet pakkomielteenomaista suhtautumistani noihin kahteen klassikkoon, mutta myös pitkään uunissa (ja punaviinissä) haudutettua, talvista lihapataa luumuin ja rusinoin. Makeaa, sakeaa, ihmeen ihanaa.

Lauantaina lorvimme aamun, venyimme aamupalapöydästä keittiön nojatuoleille, keittiön nojatuoleilta olohuoneen sinisille sohville. Levysoitin veivasi paatoksella luettuja ranskalaisia runoja, me kääntelimme lehtien sivuja sormet painomusteessa.

Ehdimme vain vaivoin kävelykadulle kirjakauppaan ja kukkakauppaan, molemmista löytyi viikonlopun sulostuttajia. Lounaan jälkeen katsoimme kissan kanssa Woody Allenin Husbands and Wives, jota rakastan ja jonka värimaailmaan ja interiööreihin holahdan kuin vasikka kevätlaitumelle. On mahdollista, että pientä unosta ilmeni elokuvan loppumetreillä, mutta se ei ole niin vaarallistä, näin sadannella katselukerralla.

Pimeyden laskeuduttua kävelimme vielä nimellisen lenkin, katsoimme sataman valoja ja ihmettelimme harvinaista, tuuletonta iltaa.

Ennen nukahtamista luimme sängyssä, puhtaissa, mustissa, rapeissa pellavalakanoissa. En tiedä parempaa tapaa päättää (lauantai)päivänsä.

Sunnuntaina tein avokadorisottoa, joka onnistui erinomaisesti. (Mikä ei tosin ollut kovin vaikeaa.)

Avokadorisotto 

Alkuperäinen ohje K-Ruoka, alla ohje pienellä omalla veivauksella.

Tee perusrisottopohja lempireseptisi mukaan. Minä esimerkiksi pidän pieneksi pilkotusta sellerinvarresta risotossa sekä kuullotan sipulit ja sellerit (ja riisinjyvät) aina voin ja öljyn seoksessa.Todennäköisesti yliannostelen parmesania ja vasta ihan viime aikoina olen oppinut jättämään risoton tarpeeksi valuvaksi.

Pilko suureen kulhoon ainakin puolikas avokado per syöjä. Mausta avokadokeko sitruunanmehulla, suolalla ja mustapippurilla. Riivi joukkoon ainakin puska basilikaa.

Vaikka alkuperäisessä ohjeessa opastettiin toisin, me annostelimme avokadosalaattia risoton päälle vasta lautasilla.

Kuva risotosta löytyy Instagramin puolelta. Siellä komeilee myös hysteerinen jälkiruoka-annos, monsterijätski, joka koostui Kolmen Kaverin aavistuksen suolaisesta kinuskipähkinä-jäätelöstä, kermavaahdosta ja kinuskikastikkeesta!

Näillä eväillä olikin hyvä valmistautua tähän alkavaan viikkoon, joka on ollut jo nyt superantoisa, vilkas ja täysi, vaikka lempipäiväni tiistai vasta taittuu kohti keskiviikkoa. Jos se näin alkoi, mihin se voi päättyäkään?

Olen pitkästä aikaa optimistisella tuulella. Minä, kaikista maailman ihmisistä.

Lue lisää: Crosleyn levysoitin esitelty ensimmäisen kerran täällä.

TallennaTallenna

15.1.2017

Blogi uudistuu, apua!



Nyt mä olen kyllä taas itselleni sopan keittänyt... 

Menin hetken huumassa perjantaina ilmoittamaan Instagramissa ja facebookissa, että tammikuun aikana veivataan kuuden blogivuoden kunniaksi uusiksi koko blogi, nimeä ja ulkoasua ja kaikkea myöten. 

Huh huh. Siis HUH HUH! Hulluko mä oon... No, yhtä varmasti kuin on saatava joka syksy kaalipataa, romahdettava joulun tienoilla tai koettava kevään kiihkeä kukinta Rivieralla, koittaa tammikuussa pakottava tarve pistää blogi mullin mallin. 

Joka. Ikinen. Tammikuu. 

Nyt se sitten tapahtuu.

Vaikka kaikille muille tämä on varmaankin nyt ihan että mitä se kohkaa, aivan sama, pikkujuttu, niin jostain syystä tämä on niin niin niin pelottavaa, että mahaan sattuu ja yöllä ei tule uni. Mitä jos kaikki pohjatyöni valuu hukkaan? Mitä jos kaikki katoaa?

Vaikein asia on tietysti nimi. 

Heti kun olin päättänyt, että tällä kertaa se todella vaihtuu, kiinnyin hurmionomaisesti vanhaan kunnon Kirjatoukka ja Herra Kamera -nimeen. Siihen työnimeen, joka jäi blogin nimeksi, jota aina nimeä kysyttäessä jotenkin nolostelin ja selittelin ja mumisin huulen nurkasta, joka alkoi vaivata vuosi vuodelta enemmän. En tahdo olla enää mikään mato ja herroittelu on aina tuntunut vieraalta. Se, mikä nimi loppujen lopuksi on, minulla ei ole vielä aavistustakaan. Tai on liian monta aavistusta. 

(Perhe on onneksi ollut avuliaalla päällä. Vai mitä sanotte lasten ehdotuksesta P.S. Muista hakea lapset? Mrs Jonesin Jonna taas keksi, että hakisin ideaa jostain coolista drinkin nimestä. Ainoa, minkä keksin, oli Sex on the Beach. Ehkei kuitenkaan, vaikka Hangossa ollaankin. Sen voin vannoa, että Kirjaperhonen se ei ainakaan tule olemaan!)

Seuraavaksi vaikeinta on kaikki tekninen. Sama blogialusta vai jotain muuta? Tekisi mieli uusiutua kivijalkaa myöten. Ja voinko vain vaihtaa some-kanavien nimet ilman uusia tilejä? Pystynkö infoamaan seuraajia tarpeeksi, ettei jengi ihan putoa kärryiltä kun nimi yhtäkkiä muuttuu? Missä kaikkialla olenkaan tällä nimellä, mitä kaikkea pitää muistaa?

Visuaalisuus on itselleni tosi tärkeää blogeja selatessa. Rakastan kun on kaunista. Saanko kaiken näyttämään siltä miltä haluan itsekseni, vai tarvitsenko apuja? Haluaisin apuja, olen kyllästynyt tekemään yksin. Haluaisin kokonaisen tiimin!

Haluan myös ottaa blogin vahvemmin omiin nimiini. Tämä on minun blogini, minun näkemykseni elämästä. Mies saa ja toivottavasti haluaa edelleen tuottaa jumalaista kuvamateriaaliaan, ja minä haluan muistaa olla siitä aina kiitollinen ja antaa kreditit sille jolle kreditit kuuluvat. Mutta minun blogini tämä on. 

Haaveilen myös pikkupikkuriikkisestä nettikaupasta. Taidetta, porsliinisia nakkikulhoja, muistikirjoja, lempijuttuja. Mutta se on toki jo niin jännää, että huimaa. Ei puhuta siitä enempää. Itse asiassa, ei edes mietitä sitä nyt.

Saanko kysyä teiltä pari kysymystä, jotka auttaisivat minua tekemään päätöksiä? (Ja tyydyttäisivät uteliaisuuttani.)

1. Käytättekö arkistoja, esimerkiksi hakukentän kautta tai sivupalkin avainsanojen takaa? Mitä haette jos haette? (Tilastojen mukaan viismausteen reseptiä, mutta mitä muuta?)

2. Haluatteko, että kaikki vanhat jutut säilyvät? Minä haluan, minusta ne kaikki yli 2 200 artikkelia ovat ihan ylimaallisia helmiä, mutta olen vähän jäävi sanomaan.

3. Mistä pomppaatte blogiin? Ihan muuten vain avaatte suoraan osoitteen ja katsotte onko se inspiraation orja saanut mitään aikaiseksi vai sysääkö facebook-postaus teidät uusimpien juttujen pariin?

4. Miksi oikeastaan luette tätä blogia, mikä kiinnostaa eniten? Eivät ainakaan kirjat, jos tilastoihin on uskominen, mutta niistä fiilisteleminen jatkuu siitä huolimatta. Sitä en tiedä, hyväksytäänkö minua enää uudistusten jälkeen tai onko koskaan hyväksyttykään oikeiden kirjablogien joukkoon, mutta en tiedä mikä muukaan olen.

5. MITÄ JOS KAIKKI MENEE IHAN PIELEEN??????

6. MITÄ JOS KUKAAN EI ENÄÄ TYKKÄÄ MUSTA??????

7. MITÄ JOS MÄ ONNISTUN DELETOIMAAN ITSENI JOTENKIN KAIKKIALTA, EHKÄ JOPA FYYSISESTI MAAPALLOLTA??????

Belgian Lempin kommentti postaukseen Syy taukoon naurattaa mua yhä edelleen. Tässä se aavistuksen lyhennettynä, lihavoinnit minun.

Sillä muuttuu mikä hyvänsä, niin yksi pysyy. Kirjoittaja itse, maneereineen ja marinoineen.

* * *


"Rakkaus ja ilo ja kaikki nää on tosi hienoja juttuja. Mutta kyllä mä nostaisin siihen rinnalle tasaveroisina - ja itse asiassa lukijan näkökulmasta verrattomasti kiinnostavampana - mm. perusteettoman draaman, pikkujutuista kiukuttelun ja raivokkaan tohinan (viittaisin tässä vaikkapa taannoiseen havuja perkele- tunnelmiin, joista sitten sukeutui pieruhuumorilla höystetty melukylämäinen perheidylli). 

En tietenkään mitenkään vihjaile, että Kirjatoukan blogissa esiintyisi mitään uhmakohtauksia, herkän taiteilijasielun "ja sitten mä menin viideksi päiväksi viltin alle nyyhkimään"- kriisejä. Ihan vaan noin yleisesti tuli etsimättä mieleen noi jutut tässä blogia lukiessa. Mä monesti just assosioin tollain ihan vapaasti...krohm...

(...)

Kirjatoukan sitruunaintoilut sen sijaan - anytime! Koska tiedän, että ennen kuin se on ehtinyt/muistanut laittaa blogiin jotain marmelaatirespetiä se on jo eksynyt luuhaamaan jonnekin "kukaan ei ole koskaan kuullutkaan, mutta ois PITÄNYT" taitelijan villaan tai heittelemään konvehteja eiku konfetteja tai sitten se on sohvannurkassa stressaamassa jostain käsittämättömästä, mutta just nyt maailman tärkeimmästä jutusta.

Itsensä ruoskimisesta voit kyllä luopua. Ota mut esimerkiksi! Vaikkapa tää kommentti. Yhtään en pinnistellyt ja näin hyvä tästäkin tuli! Voit lainata mun mottoa ja tutkistella sitä sydämessäsi. Miksi ponnistella, jos riman altakin mahtuu!"

- Belgin Lempi

P.S. Kaikille täällä salaa pyöriville mainostajille - turha yrittää! (Paitsi jos haluisitte mainostaa jotain mua kiinnostavaa kuten suomalaisia kulttuurilehtiä, lakritsia tai selluliittivoidetta, joka maksaa miljoonan eikä taatusti toimi.) Kirjatoukka tossa nyt höpisee, mitä höpisee, mutta oikeasti sitä ei kyllä kiinnosta pätkääkään väsätä runollisenhaikeaa postausta, jossa välillä syödään valmisnuudeleita purkista. Se vois kyllä olla kiinnostunut ilmaisista hotelliöistä, ravintolaillallisista tai matkalipuista. Tarjotkaa niitä! Mutta älkää sitten syyttäkö mua, jos se kirjoittaakin sitten siitä, miten se oli yrittänyt lukea jotain, mutta ei sitten pystynytkään ja luki loppujen lopuksi Lippe Suomalaista."


GIF via Design Taxi.

12.1.2017

Tervetuloa ikävä

Aaaaaaaah, rakastan sitä hetkeä kun nuoriso kukin vuorollaan vetelehtii kylkeeni ja kysyy onks mulla mitään klassikkoa suositella, kun koulussa pitäis lukee... ON! ON! ON!

Lapset, kuunnelkaa neroutta ja poimikaa tämä hedelmä:

Françoise Sagan, Tervetuloa ikävä. (Vielä kauniimpi ranskaksi, Bonjour tristesse.)

Bonjoooooouuuuuuuuurrrrrrrr tristeeeeesssssssssse...

"Huvittelun halu ja onnen kaipuu ovat ainoat selvät luonteenpiirteeni." (SAMA!!!!)

Françoise Saganin 18-vuotiaana kirjoittama teos on sensuelli ja pirullinen, Välimeren auringon läpeensä paahtama. Silkkaa aprikoosia ja merisuolan karvaamaa hiekkaa varpaiden välissä. Kuuma, tupakan tuoksuinen.

"Ei tätä kirjaa voi suositella seitsentoistavuotiaitten suomalaisten tyttöjen luettavaksi - sellaiseksi se on todella liian ranskalainen - mutta romaani on tottavie kakaran kirjoittamaksi hyvää työtä." 
- I.O. / Työkansan Sanomat

Juuri siksi, suosittelen <3

Pakkopakkopakko nähdä: dokumentti "Françoise Sagan ja elämän kepeys", Françoise Sagan, l'élégance de vivre, Ranska 2015.

Luvussa juuri nyt:  Denis Westhoff, Sagan et fils (Saganin pojan muistelmat)

8.1.2017

Sushi Bowl eli pilko, tyttö, pilko!






Meidän piti lähteä lauantaina Helsinkiin, LUXiin ja syömään korealaista (onko muuten kukaan testannut Mariankadun Korean Housea ja heidän bulgogiaan?), mutta tammikuu käytti kylmää kouraa ja pakkaslukemien lisäksi riepotteli lunta maailmaan niin ettei ikkunasta ulos nähnyt.

Katsoimme parhaaksi pysytellä aloillamme.

Niinpä meillä oli yhtäkkiä edessämme kokonainen vapaapäivä vailla suurempia suunnitelmia. Mutta päivä kuin päivä, yksi on varmaa: me olemme takuulla nälkäisiä taas jossain vaiheessa. Päätimme siis kokata yhdessä pitkän kaavan mukaan. Sekin hyvä puoli lasten kasvamisessa on, että keittiössä on vuosi vuodelta enemmän pilkkojia :)

Koska olimme jo virittäytyneet ruoan suhteen tietylle taajuudelle, oli menun makuumaailma jo suurinpiirtein selvillä, vaikkakin lipsahdimme vähän Korean naapurimaan puolelle. Teimme alkuun vadillisen sushimeininkiä ja pääruoaksi ohuen ohuina siivuina nopeasti paistettua, makeassa soija-mirini-valkosipulikastikkeessa marinoitua naudanlihaa.

Sushikulhon resepti on Richard McCormickin mainiosta kirjasta Tokio, ja sen ajattelin kanssanne jakaa.

Sushikulho

Tee ensin sushiriisi joko Tokio-kirjan reseptin mukaan tai sushiriisipakkauksen ohjetta noudattaen. Mausta ja laita jäähtymään viileään, ei kuitenkaan jääkaappiin.

Valmista Tokyo Gold -kastike. Tässä ohje suoraan kirjasta, jossa se on merkitty neljälle. Me teimme kyllä paljon reilumman satsin (ja joimme kannukaupalla vettä koko illan).

2 rkl riisiviinietikkaa
2 rkl greippimehua
3 rkl soijakastiketta
1 rkl vaaleaa seesamiöljyä
1/2 tl chiliä
1/2 tl raastettua inkivääriä
1 tl hunajaa
1 rkl hienonnettua korianterin vartta (me laitoimme korianteria valmiista yrttiruukusta)
1 rkl hienonnettua kevätsipulin vartta (ei ollut saatavilla meidän kaupastamme)

Sekoita kaikki ainekset. Voit käyttää sellaisenaan, tai lämmittää ennen tarjoilua.

Tykötarpeet:

Pilko avokadoa, kurkkua ja retiisejä, leikkaa saksilla merileväarkista ohuita suikaleita. Kirjassa kalana käytettiin savustettua lohta, meillä oli graavilohta (jep, jano). Huuhtele ituja tai versoja, kuten meillä tässä.

Kokosimme yhden annoskulhon kuvausta varten, mutta muuten asettelimme kaikki ainekset suurelle vadille. Kastiketta pohjalle, riisiä pediksi ja päälle kala ja kasvikset. Kastiketta jokainen sai annostella vielä pöydässä tarpeen mukaan, ja tarjolle laitettiin myös garia eli pikkelöityä inkivääriä sekä wasabia. Niin hyvää!

Lue lisää: Testissä Richard McCormickin Pariisi.
TallennaTallenna

6.1.2017

Ranskalaisia ihanuuksia lahjaksi tai omaksi







Seuraa vinkki.

Harmi vaan, että joulu meni jo. Toisaalta alkanut vuosi sisältää varmasti kaikenlaisia säkenöiviä juhlia meistä jokaiselle, tai niin ainakin toivon. Ihanat ja erityiset lahjat tai tuomiset löydät nimittäin pienestä puodista nimeltä Koopernu (tai siis kooPérnu), Helsingin Korkeavuorenkadulta.

Sillä mikä voisi olla ilahduttavampaa kuin paketista paljastuva ranskalainen vintage-yllätys?Käyttökelpoista, kaunista ja ainutlaatuista, astioista pieniin huonekaluihin. Kaupasta löytyy myös uniikkeja tekstiileitä, tuoksuvia saippuoita ja ihan kaikkea sellaista sipsutusta, jota ainakin minä toivoisin. Ja itse asiassa olen saanutkin täältä tuomisia, ystävämme ovat ostaneet meille noita pieniä metallikulhoja, jotka ovat vilahtaneet kuvissa ainakin täällä!

Tällä kierroksella ostin kamulle pari samppanjamaljaa ja itsekseni ihastuin noihin "Toi" ja "Moi" laseihin, joista näen jo itseni siemailemassa pastista Herra Kameran kanssa takapihalla, levysoitin uloskannettuna, korituolien natinassa. Siis kesällä. Hrrrrrrrrrrr.

5.1.2017

Suomi 100


















Me ollaan kyllä ihan sairaan tehokas tiimi kun me vauhtiin päästään. Tempaisimme muutamassa Helsinki-päivässä (tosin kokoonpano vähän vaihteli) piiiiitkien aamiaisten lisäksi kolme taidemuseota, yhden pakohuonepelin, trampoliinihalli Rushin, Cockin vongolepastan, kaverin kuohuviinibileet, Rivolin osterit, kaikki ne ihanat kirja- ja levykaupat, Starbucksin kermavaahtoöverit (toffeehipuilla), molemmat mummot sekä yhden vaarin, paritkin eri Bellinit, parturikeikan, Sing-elokuvan uudestaan, Puttesin pizzat... mitäs vielä.

Niin, Kansalaistorin uuden vuosisadan bileet. Tai bileet ja bileet, miten sen nyt ottaa... "itken vuokses kyyneleen". Mä olen enemmän semmoista Rion karnevaali -sorttia. Mutta hei, me olimme siellä, sadan tuhannen muun ihmisen kanssa, ja arvatkaa mitä: kun vuosi vaihtui, mä suutelin, enkä riidellyt!

4.1.2017

#visithelsinki







Olimme varatuneet kolmen vuorokauden Helsingin hurvitteluun mahtavalla kassillisella kirjoja ja lehtiä, tavoitteenamme lueskella hotellin sängyssä. No, emme ehtineet lähestulkoon edes nukkua kaikelta riekkumiselta (ei sellaiselta riekkumiselta senkin pervot!), joten lukeminen jäi pariin vaivaiseen sivunkääntöön. Se ei silti estänyt meitä täydentämästä varastojamme. Onhan Fredan Nide kirjahullun taivas.

Niteen hyllyistä poimimme seuraavia namusia:
  • Luncheon, uudehko lehti yhdistää mahtavan kokoisten sivujensa sisällä taidetta, ruokaa ja kulttuuria rennosti ja tyylikkäästi.
  • Letters of note - Correspondance Deserving a Wider Audience, tunnettujen henkilöiden parhaita tai koskettavimpia kirjeitä yksissä kansissa ja osalla alkuperäisistä kirjeistä kuvitettuna.
  • Creative Space - Urban Homes of Artists and Innovators, vähän sekalaisempi sisustuskirja meidän makuumme, kirjoja ja levyjä mitä suurimmissa määrin kaikille kaltaisillemme tavaranarkkareille.

Lisäksi tiedotan valtaisan innostuksen vallassa, että Viiskulman Digeliukselle on tullut laatikollinen ranskalaista runoutta älppäreille luettuna, siis voiko olla MAHTAVAMPAA!!! Itse ostin tietysti tuon Persen.

Kauniit tummasävyiset kortit, muistikirja ja tulitikkurasiat (kuinka paljon voi ihminen kauniita tulitikkurasioita rakastaa?) ovat Sinebrychoffin taidemuseon museokaupasta. Uskokaa alan asiantuntijaa, sinne kannattaa mennä ostoksille jo pelkän paperikassin tähden. (Myös vöyräs ja värikäs Elämä tarjottimella -näyttely on suotavaa toki samalla katsastaa, mutta kiireesti, se päättyy 8.1.)

Meidän kolmen yön kotikolonamme toimi jumalainen Hotel F6 ja sen sisäpihan pieni kaupunkikaksio. Myös hotellissa oli kivasti kirjoja, niitä kävimme selailemassa kadunvarsibaarissa Runarissa, josta kehotaan tilaamaan sen yrttisen drinkin ja pyytämään musiikit kovemmalle.

Instagramissa lisää kuvia ja tunnelmia. 

Tiesitkö? Saint-John Perse oli ranskalainen runoilija, joka sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1960. Muuta merkittävää hänessä on mm. hänen syntymäpäivänsä, joka on sama kuin Kirjatoukalla, eli 31. toukokuuta. Tosin 1887, Kirjatoukkahan on hädintuskin nähnyt 1900-lukuakaan. Perse toimi myös diplomaattina, eikä hänen oikea nimensä ollut sitten kuitenkaan Perse, vaan Alexis Léger. Perse kuoli Hyèresiin kuuluvalla Giensin niemellä (presqu' île Giens) jonne nyt tietysti sitten haluan matkustaa. 
TallennaTallennaTallennaTallenna