13.8.2014

Totta toinen puoli

Ennen kuin pääsen (pystyn) jatkamaan tarinointiani kesäkiertueeltamme, keittiöstäni ja vasta alkaneesta arjestamme (ensimmäisen päivän saldo: viisi tikkiä. Poika, polvi, ei hätää), niin sallinette minun sylkäistä ulos asian, joka vaivaa mieltäni.

Tämä kesä oli vaikein kesä ikinä.

En ollut huoleton kuin kerran, noin kymmenen minuutin ajan, vihreän lähteen rannalla, noin 550 km täältä koilliseen. En ollut hilpeä... kai kertaakaan?

Älkää käsittäkö väärin. Kesään mahtui hienoja hetkiä ja kultaisia ihmisiä vaikka kuinka paljon. Ja mitkä unelmakelit! Minä en vain oikein osannut nauttia niistä mistään.

En tiedä onko ihmisen tarkoituskaan olla huoleton tai hilpeä. Sen sijaan tiedän, että maailmassa on tällä hetkellä pelottavan paljon ihmisiä, joille huoleton ja hilpeä ovat kokonaan saavuttamattomissa ja jotka vaihtaisivat paikkaa minun lellipyllyni kanssa tällä sinisellä sekunnilla. En nyt kuitenkaan voi puhua kuin omasta puolestani. Olisin hirveästi halunnut olla huoleton!

En syytä ahdingostani ketään tai mitään, mutten aio syyttää itseänikään. Tämä kesä vain meni jotakin koko ajan odottaessa, jonkun muun elämää elellen. Esitin kesänviettäjää. Edustin. Myös meidän perheemme dynamiikka vaikuttaa toimivan paremmin arjessa, parisuhteen osalta varsinkin.

Eilen, aamulla, ensimmäisenä arkiaamuna pitkään aikaan, heräsin niska ja alaselkä niin jumissa, että makasin keittiön lattialla puoli tuntia, jotta sain rankani suoristumaan edes aamukahvin verran. Niskan päälle oli laitettu tykinkuula, kyttyrä, jota vihloi. Joogaopettajani tiesi aikoinaan kertoa nimenkin sille möykylle, jonka usein aikuisten naisten niskassa näkee. Nimi viittasi kaikesta huolta kantamiseen...

Nyt kun olen sanonut tämän, niin voin huokaista. Te tiedätte. Toivottavasti kesiä on vielä jäljellä, toivottavasti olen oppinut jotain. Joten kun pian kerron kaikesta mitä me olemme nähneet ja kokeneet, voin keskittyä siihen hyvään ja kauniiseen, joka oli olemassa, ilman, että tunnen valehtelevani teille ja esittäväni kaiken olleen täydellistä. Okei?

Päivän kirja:

"On nautinto istua lauteilla ja katsella järvelle ikkunasta, jonka takana kukkii villi omenapuu. Uinnin jälkeen Marja kietoo pyyheliinan ympärilleen ja istuutuu portaille vetämään henkisauhut. Hän katselee maalauksellista maisemaa ja haistelee ilmaa, joka hänen mielestään on lempeä kuin lehmän henkäys. 
- Aijai, kun mulla on hyvä olla, huokaa hän nautinollisesti.
Minä kadehdin häntä. Itse olen aina huolissani jostain - jos en omista, niin muiden perheenjäsenten asioista. En uskalla hellittää, sillä monet langat vetävät minua eri suuntiin. Harvoin minulla on todella hyvä olla."

Lippe Suomalainen, Vuosi Karin kanssa (1982)

17 kommenttia:

  1. Jokaisella ahdingolla on myös oma tarkoituksensa ja opetuksensa. Ehkä sitä ei näe juuri nyt, mutta senkin tarkoitus selviää ajan mittaa <3

    VastaaPoista
  2. Minulle kesä 2013 oli samanlainen. Täynnä ahdistusta, muuttuneita työkuvioita, epävarmuutta rahan riittämisestä, kaikesta. En osannut nauttia yhtään. Tänä kesänä oli jo paremmin. Elämä kantoi ja tunsin ajoittain olevani jopa huoleton. Ikävää vain on, että vaikka meistä nuoremmatkaan ei tiedä päiviensä määrää etukäteen, tuntuu ettei varsinkaan tässä iässä olisi varaa hukata kesistä ainoatakaan! Mutta niin vain välillä käy, paskamaista!! Tsemppiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just toi! Ettei ole VARAA hukata yhtäkään kallisarvoista kesää! Kohtalotoveruus on hyvä juttu; ei ole yksin höpsöine ajatuksineen!

      Poista
    2. Ja -hahaa- piti vielä tulla kertomaan, että kirjoitin ensin että "Tämä kesä oli paskin kesä ikinä", mutta Herra Kamerasta se oli vähän turhan rankasti sanottu. Joten toi sun loppukaneettisi sopi tähän kuin nenä päähän! :D

      Poista
  3. Kuule, pannankos tuska puoliksi? Tällä viikolla on tuntunut ekan kerran varmaan 15 vuoteen siltä että kesä oli just sellainen kun halusinkin. En suorittanut, en kutsunut, en kyläillyt, en remontoinut. Opettelin sanomaan "ei kiitos, nyt ei sovi". Piti vettä virrata 49 vuotta Aurajoessa että opin puhumaan kesää? Että tänne mahtuis pikkuisen ahdistusta, viinillä huuhdottuna mieluiten :) Lohduttiko? No ei varmaan, mutta ens vuonna sitten taas uusi yritys sen kesän kanssa. Syksy onkin sitten jo ihan oma tarinansa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohduttipas! On siis mahdollista kehittyä kesäihmiseksi! Kiitos tuskan puolittamisesta <3

      Poista
  4. Muistan vieläkin liian hyvin kevään, jolloin ahdistuin samaan suuntaa katselevista valkovuokoista ja joka kerta, kun katsoin ulos, tuntui ihan kummalliselta se vihreys. Se kesä meni ohi - sanoivat, että se oli poikkeuksellisen ihana. Minulle se ei ollut sitä. Oli vain kivettynyt olo. Tunteva ja kokeva ihminen elää välillä tätäkin elämän laitaa eikä se ole "kivaa". Nykyään kaiken pitäisi olla, vaan kun ei ole. Hyvä, kun puhut näistäkin tuntemuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terhi, tuo loistavasti ilmaistu, tuo "kivettynyt olo". Sitähän se juuri on. Paljon tunteva tuntee myös tuskaa, joten maksan sen hinnan, kun tiedän minkälaista on haltioitua. Siitä ilosta :)

      Poista
  5. Ja se syyllisyys että pilaa toistenkin perheen jäsenten kesän ja pitää "esittää" iloista lomalaista vaikka oikeasti tekisi mieli vaan olla ja ahdistua rauhassa...

    VastaaPoista
  6. Ulkoisesti kesä oli upea, mutta sisällä myllersi. Pää ja kroppa huusivat muutosta. Ensin välttelin, sitten vastustelin ja lopulta päätin tarttua tilaisuuteen, murrokseen. Uuden kanssa eletty kohta kaksi kuukautta - vielä en tiedä mihin tämä johtaa, mutta nyt rupeaa tuntumaan hyvältä.Flowta odotellessa. Ehkä se on tämä ikä, puolivälin etappi, ehkä se, että nuoriso ryhtyy hamuamaan kohti maailmaa ja itsellä on aikaa miettiä, mihin sitä itse kurkottelisi.Tai sitten planeetat olivat vain sillä tavoin vinksallaan. Mutta ei. Helppo tämä kesä ei ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolivälin etappi kuulostaa järkeenkäyvältä. Kuten myös vinksallaan olevat planeetat. Voimia muutoksen tuuliin Marjaana!

      Poista
  7. Sinä teit sen taas. Sinä osaat lävistää sanoilla kokemasi niin että energia tulee suoraan läpi. Ymmärtkö että olet kirjailja, sinulla on se lahja. Kyllä sinä puhut kesää, syksyä, talvea ja kevättä. Jos et kokisi noin et kirjoittaisi noin kun kirjoitat.
    annu

    VastaaPoista
  8. Mahdatko olla saman rajapyykin kynnyksellä kuin minäkin, niin olivat taas sanat kuin suoraan minun sielustani? Tämä jäi päähän pyörimään ja palaan tähän tekstiin uudestaan ja uudestaan... värisyttää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tosi onnellinen, että kirjoitin tämän tekstin, vaikka sen julkaiseminen pelottikin. Hirvitti kuinka kiittämättömän kuvan annan itsestäni... On helpotus huomata, että monet painivat samanlaisten ongelmien kanssa, ja siten ymmärtävät. Kirjoittaminen kannattaa aina!

      Poista
  9. Kiitos. Tää oli vähän niin kuin synninpäästö kesäsuorittamisesta. Kaiken ei aina tarvii olla täydellistä. Arki on ok.

    VastaaPoista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"