Kakkumaniaa

Noin, kaiken maailman juhannusta ja muuta aurinkopäivää tullut taas blogikirjoittelun tielle. Sähköpostiin olen nakutellut jo automaattisen lomaviestin, mutta kyllä muutama homma vaatii vielä kannettavan kannen avaamista silloin tällöin rantaleikkien lomassa, joten täällä ollaan. Mietin jo hetken verran blogitaukoakin heinäkuuksi, tai niskat vaativat, mutta luonnoslehtiössä on monta otsikkoa, joista tekee mieli kirjoittaa. Joten en uhkaile teitä vetäytymisellä tämän enempää. Sen vain sanon, että lukijan kannalta sateinen kesä lienee hedelmällisempi. Toivotaan silti helteitä.

Juhannus oli oikein herttainen sellainen, kokkoa, seitsemän sortin kukkaa ja yösaunaa myöten. Grilli posotti pihan nurkassa, pyyhkeitä roikkui kuivumassa omenapuiden väliin viritetyllä pyykkinarulla ja jäätelön perässä puoli päivää soudelleilla oli suuret rakot kämmenissään. Teimme myös lähempää tuttavuutta hyttysten ja paarmojen kanssa. Merituulen pieksämä ei sellaisia hirviöitä muistanut olevan olemassakaan...

Meidän juhannuskokkomme oli roihuava Porvoon lähistöllä, ja menomatkalla tajusin olevani kerrankin oikeassa paikassa oikeaan aikaan yhden lempiharrastukseni kannalta: minusta on IHANAA ostella tuliaiseksi kakkuja!

Petri's Chocolate Room sijaitsee Porvoossa kahdessakin osoitteessa, me piipahdimme Laivurinkatu viitosessa, jossa saimmekin lämpimän vastaanoton. Omistajaperheen Nina oli onneksemme työvuorossa ja halaustuulella. Meidät on esitelty kerran Hangossa, siis lähes tuttusia keskenämme :)

Valitsimme unelmaisen kolmen suklaan mousse-kakun kultahipuilla. Kultahipuilla! Ja suloisen värisiä limonaadipulloja, rapeakuorista leipää, suklaapalleroisia. Sekosimme hiukan suorastaan, myönnän, ja vain vaivoin onnistuimme jättämään värikkäät macaronsit tiskin taakse. Auto oli lievästi sanottuna täynnä jo valmiiksi.

Niin, minusta on ihanaa astua juhlataloon kakkulaatikko ja kaunis pullo kainalossa, eivätkä juhannuksen isäntä ja emäntä, eli Kirjatoukan legendaariset mutsi ja faija pistäneet lainkaan pahakseen. Kakku nautittiin melkein suorin vartaloin näyttävän sisääntulon yhteydessä, mitä nyt vähän ehdimme imaista lipstikkakeittoa ja raparperiviiniä alle.

Jos siis suhailet kesä-Suomessa Porvoon suunnalla, tiedät mistä löydät herkullisia tuliaisia. Kolmas Petri's kahvila-puoti on aina yhtä viehättävässä Fiskarsissa. Päiväretken väärti, sekä Petri's että Fiskars!

Tuo kaunis, kirjailtu pöytäliina on mummoni aarrearkuista, eikö se olekin kuin juhannus itse <3

Paitamekkobileiden reseptit, osa 2

Seuraa toinen osa reseptejä paitamekkojuhlista, siirrymme secondo piattoon eli pääruokaan. Kenties juhannuspyhinä innostut sinäkin keittelemään kattilakaupalla erilaisia lihoja, varsinkin jos on kesävieraita tyrkyllä? Päästetään Chef Merja ääneen pidemmittä puheitta, sillä tekstiä tulee PALJON!

* * *

Il Gran Bollito Misto

Bollito misto on tavallinen pohjoisitalialainen kotiruoka, erilaisia keitettyjä lihoja kastikkeen kanssa. Il Gran Bollito Misto taas on ateria, jolle on omistettu kokonaisia yhdistyksiä ja nettisivustoja. Kokonaisuus koostuu lihojen keittämisestä syntyvästä lihaliemestä, useasta erilaisesta lihalaadusta ja lihojen määrää vastaavasta määrästä erilaisia kastikkeita. 

Jälkiruokana tulee tarjota zabaione tai päärynöitä viinissä. Zabaionen ohjeen saatte seuraavassa osassa.

Kastikkeista perinteisimmät ovat bagnetto rosso (ketsupin italialainen esikuva) bagnetto eli salsa verde (persiljakastike,) cren (piparjuuritahna) ja mostarda di frutta (hillottuja hedelmiä). 

Mostarda di fruttaa ei ole Italiassakaan joka puolella, sen sijaan voi käyttää makeita aasialaisia kastikkeita, mango chutneytä tai sweet & sour -kastikkeita. Lisäksi erilaiset etikkapikkelsit sopivat hyvin, kuten myös hunajasinappikastike, karpalokastike jne. Tarjolle pannaan lisäksi myös balsamietikkaa, hyvää suolaa ja oliiviöljyä. Lihat tarjoillaan sopiviksi annosapaloiksi leikattuna, sitä emme nyt tehneet. Tässä reseptillä taitaisi ruokkia parikymmentä ihmistä!

1 naudan kieli
1 kg vasikan rintaa, tai jos ei löydy, niin paistia
4 kpl naudan potkia (kokonaispaino alle kilo)
1 kana (meillä oli 2 broileria)
1 kg porsasraakamakkaroita (kannattaa vähän pistellä haarukalla, etteivät halkea)

Keittäminen:

• Lihojen keittäminen tehdään sellaisissa erissä, että ne mahtuvat hyvin kattiloihin. Kieli kannattaa keittää kokonaan erikseen, koska sen keitinliemestä tulee tummaa. (Kieli kannattaa muutenkin ryöpätä kuumassa vedessä ennen keittämistä.) Kanan voi keittää erikseen, naudanlihat ja makkarat samassa kattilassa. Keittämisaikoihin löytyy ohjeita, ja kaikkiin kattiloihin tulee neilikkasipuli (kuorittu sipuli, johon pistellään riveittäin neilikoita), porkkanaa, sellerinvarsia, laakerinlehti ja kuivattua yrttisekoitusta, suolaa ja pippuria. Ylikypsyys ei haittaa.
• Alkuruoaksi tarjottava lihaliemi tortellien kanssa tai risotto tehdään keittämisestä muodostuvasta lihaliemestä. Lisäkkeeksi voi myöhemmin lisätä kattiloihin kypsymään lisää sellerinvarsia, porkkanaa ja sipuleita, perunaakin.
• Antonio Carluccion ohje on hieman erilainen ja siinä on mukana rullattu porsaannahka, sellaista en ole koskaan laittanut. Mutta ehkä joku löytää sellaisen ja innostuu kokeilemaan?Sitä näkee muissakin italialaisissa ohjeissa, nimellä la cotica tai cotenna. Muita sopivia lihoja keitettäväksi ovat esim. häränhännät, ankka ja porsaan luullinen kylki. Tässä ruoassa käytetään siis edullisempia paloja.

Kastikeohjeet ovat pääasiassa serkultani. Hän päätyi työnsä kautta bolognalaiselle keittokurssille. Sain resepteistä kopiot, koska näitä näkee harvoin keittokirjoissa. 

Bagnetto verde tai salsa verde tunnetaan eri versioina ympäri eurooppalaisia keittiöitä. Sen ohjeen voit ottaa vaikkapa Antonio Carluccion sivulta.

Bagnetto rosso - italialainen ketsuppi

6 kaltattua tomaattia
1 paahdettu kuorittu paprika
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
peperoncino tai kuivattua chilipippuria

Kaikki ainekset laitetaan kattilaan ja keitellään hiljakseen sakeaksi, n. 2 tuntia. Soseutetaan.
Lisätään 1 rkl fariinisokeria, 2 rkl viinietikkaa, oliiviöljyä ja suolaa maun mukaan. Aiemmin olen lisännyt vielä kanelitangon, pari neilikkaa ja muskottipähkinää. Suosittelen, niistä tulee kiva itämainen vivahdus.

Cren - piparjuurikastike, kaksi reseptiä

1. Bolognalaisen kokkikoulun ohje:
4 tl sokeria
4 tl viinietikkaa
5 tl raastettua piparjuurta
1 tl kermaa
Liuota sokeri etikkaan ja lisää piparjuuriraaste. Notkista kermalla.

2. Oma ohjeeni:
2 dl majoneesia (itse tehtynä)
2 dl piparjuuriraastetta - tai niin paljon, että maku on sopivan kirpeä.
Tarkistetaan maku ja lisätään viinietikkaa ja suolaa tarpeen mukaan.

Missasitko ekan osan? Se löytyy täältä.

Paitamekkobileiden reseptit, osa 1

Kokkasimme eeppisissä paitamekonsovitusbileissämme koko lauantaipäivän, tekemistä riitti jokaiselle, myös sattumalta ovelle ilmestyneelle. Yksikään käsipari ei ollut liikaa, ja kattiloita haettiin muista huusholleista täydentämään patteristoa. Tykitän nyt parin postauksen verran reseptejä, koska meillä kerrankin oli kunnon kokkishenkilö paikalla, eikä mikään kattilaan viskelijä, kuten eräät :)

Aloitetaan alkupaloilla ja alkumaljoilla, sekä primo piattolla, joka oli samettista sahramirisottoa. Risoton liemeksi käytettiin rinnalla kihisevien lihakattiloiden lientä, pääruoaksi nimittäin valmistui samaan aikaan varsinainen lihafestivaali eli Il Gran Bollito Misto.

Aperol Spritz
3 osaa kuohuviiniä
2 osaa Aperolia
1 osa soodavettä
Jäitä, luomuappelsiinin siivu, tai hätätilassa sitruunan.

Aperol-maljojen kanssa nautimme perunalastuja, erilaisia pähkinöitä sekä gorgonzoladippiä selleritangoille ja retiiseille.

Mutta päästetään itse capocuoco Merja Merjissima ääneen, hän kun on auliisti lähettänyt minulle omin sanoin selitettyjä reseptejä teillekin jaettavaksi. Oppinsa tähänkin italialaiseen iltaan Merja on saanut ensin italialaisperheessä au pair-vuosina ja sitten asiaan suurella hartaudella perehtymällä jo vuosien ajan. Sanonpahan vain, että oli aika jumalaista seurata hänen työskentelyään keittiössä. Voisin kuunnella Merjan ruokapuheita tuntikausia.

Merja, ole hyvä:

* * * 

"Sedano al gorgonzola on perinteinen italialainen antipasto tai buffetsnäksi, jota voi tarjota myös jälkiruokajuuston sijaan. Meidän moderni ricottaversiomme oli peräisin Antonio Carlucciolta. Perinteisesti sedano tehdään voihin. Carluccion ohjeessa suhde on 100 gr sinihomejuustoa, 400 gr ricottaa. Siitä tulee aika miedon makuinen, laitan itse enemmän gorgonzolaa.

Risotto alla milanesen ohje on aikalailla sanatarkasti tällaisesta omistamastani opuksesta. Tosin italialaiset eivät oikein pidä voimakkaasta sipulinmausta ja sitä on alkuperäisessä ohjeessa vähän, vain 1/4 sipuli. Itse käytän sipulia risotossa paljon, koska niin tehtiin perheessä, jossa olin au pairina.

Risotto alla milanese 

Sipuliseos, esivalmistelu:
100 gr voita
naudanpotkien luuytimet (4 kpl)
2 sipulia oikein hienoksi leikattuna
2,5 dl valkoviiniä

Luuytimien ja voin annetaan sulaa pannulle, ja sipulisilppu haudutetaan voisulassa. Lopuksi lisätään valkoviini. Kasarin annetaan jäähtyä.

Valmistus:
6 dl riisiä
sahramia hienonnettuna ja lihaliemeen sekoitettuna
laakerinlehti
2,5 - 3 l lihalientä

Kun ruoka-aika lähestyy, lisätään riisi. Aletaan taas kuumentaa kasaria ja kun riisit ovat imeneet nestettä, lisätään pari laakerinlehteä, sahramia ja lihalientä keittolihakattiloista (siivilän läpi). Lihalientä lisätään niin, että seos pysyy koko ajan vetelänä. Kun riisi tuntuu olevan kypsää (risottoriisi kypsyy jopa vartissa, sen tulisi jäädä al dente), aloitetaantaan operaatio ”mantecare”.

Risottoon lisätään parmesaania raasteena (oikeastaan Piemonten seudulla käytetään paikallista granaa), voita ja kermaa niin että koostumus muuttuu kermamaiseksi. Tämän jälkeen liesi sammutetaan ja laitetaan kasarille kansi päälle hetkeksi. Saostamiseen varataan esim. 1-2 dl kermaa, 100 gr voita, 200 gr pala granajuustoa tai parmesaania raastettuna.

Jos haluaa oikein syvän keltaista risottoa, kannattaa kerma jättää pois. Tässä risotossa käytetään voita, mutta sellaiseen risottoon, jossa käytetään oliiviöljyä, ei ole syytä lisätä kermaa.

Italiassa sanotaan, että vieraat odottavat risottoa eikä risotto vieraita, joten siellä aloitetaan risoton valmistus vasta, kun vieraat ovat saapuneet. Se on varmasti hyvä periaate, jota varmisteluun taipuvaisen ihmisen on tosin vaikea noudattaa… ja jonka seurauksena onnistun harvoin tarjoamaan oikeaoppisesti al denteä risottoa."

Seuraavassa osassa: Il Gran Bollito Misto!

Menossa mukana: vainio.seitsonen

Nest Factory tulee Hankoon!

Kivoja uutisia, kivoja uutisia! Iki-ihana Nest Factory saapuu pop up -kapsäkkeineen Helsingistä Hankoon ja meidän studiollemme aurinkoiseksi (mä vannon!) viikoksi 18.-24.7.

Matkalaukuista puretaan houkuttelevia, värikkäitä, maailmalta tuoksuvia juttuja toisensa perään ostoksilla olijoiden iloksi, kotiin ja ylle, mutta erityisesti Hankoon hullaantuneita kiinnostanee tämä osuva ja monikäyttöinen korikassi Hanko Plage.

Koreja on rajoitetusti, ennakkovaraus kannattaa. Ja jos teet korista (45 €) ennakkovarauksen nyt osoitteeseen tracey -at- nestfactory -piste- com, pujottaa Tracey studiolta noudettavaan kassiin kaupan päälle yhden rannekorun per korikassi.

Nähdäänkö heinäkuussa Hangossa?

Lue lisää (ja varsinkin katso): Stella Harasekin kodissa nyt kaikki näyttää täydelliseltä, mutta varsinkin Nest Factoryn hipahtavan boheemit aarteet. Bongaa Notes on a life -blogin postauksesta myös 15 % alekoodi kivijalkapuotiin Pursimiehenkadulle sekä verkkokauppaan.

EDIT: Päivämääriä hiukan rustattiin jutun julkaisun jälkeen, uudet Hanko-päivämäärät ovat 15.-23.7.2016! Ja - the more the merrier - mukaan humuun tulevat myös Nomad sekä Boutique Kaarina K.

Kaikki alkaa suunnittelusta

Lauantaina koitti suurten paitamekonsovitusbileiden odotettu ajankohta. Koko viikon rönsyillyt suunnitteluviestiketju eri paikkakunnilta käsin oli ihanaa iltalukemista. Pääkokki Merjan kilometrin pituiset ruokapohdiskelut ja kauppalistat saivat veden kielelle ja ilon mielelle.

Lauantaiaamupäivänä sitten kaarsikin jo torin kautta kaksi Jopoa meidän ovemme eteen, ja illallisen valmistelu saattoi alkaa. Ja illallisen valmistelu alkoi tietysti lounaalla, kukas sitä nyt tyhjin vatsoin.

Merjalla oli kainalossaan paksusta kierrätyspaperista tehty kirja, joka pullisteli reseptejä. Värikkäät muistilaput lepattivat sen syövereistä kuin purjeveneen juhlaliputus. Kirjan hän räväytti auki keittiöpöydälle ja sieltä sitten tarkisti jo ostetut ja ostettavat raaka-aineet. Olisin halunnut lehteillä kirjaa, vaan en kehdannut. Katselin vain ihastellen omaa aukeamaamme, jossa luki kauniilla käsialalla Hanko 18.6.2016.

Kauniista käsialasta puheenollen. Nuo mielettömän hienot astiapyyhkeet ovat myös Merjan ja hänen suunnittelijatoverinsa kirjailemia ja muutenkin kaikin puolin tekemiä. Meidän tuliaisiksi saamassamme parissa lukee ranskaksi "Minun tiskivuoroni" ja "Sinun tiskivuorosi". Kuinka osuvaa. Valitettavasti keittöpyyhkeet ovat tältä erää loppuunmyytyjä, painokkaasti kyllä toivoimme niitä illan mittaan markkinoille lisää.

Ja mistä paitamekosta siis olikaan kysymys, mitä oikein juhlimme? Kuten aikaisemmin kerroin, olen haaveillut paitamekosta vuosia, ja nyt se on tekeillä. Tekijätiiminä tämä italoruokaexperttimme Merja sekä työparinsa Johanna, yhdessä heidät tunnetaan nimellä vainio.seitsonen. He tekivät myös sen Hanko Off Season -collegeni viime vuoden The Gaalaan ja vieraskirjoittelivat Cannesin elokuvajuhlien pukuloistosta. Niin ja juhlanaiheena siis paitamekon ensimmäinen sovitus, eikö se nyt omat bileet vaadikin? Saa nähdä mitä tapahtuu kun mekko valmistuu. Varmaan katto irtoaa. #eeppisetpaitamekkobileet

Théoule-sur-Mer

Kaiken muun lomassa kirjaan vielä ylös olleen ja menneen toukokuun matkan tunnelmia. Itselleni vain, ei teidän edes tarvitse näitä lukea, sen kuin suhaatte ohi. Minun vain on muistettava, en tiedä miksi se on tärkeää, ehkä elämä joskus osoittaa mihin tätä kaikkea tarvitaan.

Théoule-sur-Mer on pieni rantakaupunginrääpäle rakastamallani rantareitillä Cannesista St. Tropeziin. Emme olleet ennen siinä pysähtyneet, syitä jarruttelulle ei juurikaan tuntunut olevan, ellei laskettu sitä, että kyläpahanen sijaitsi aivan sen jännittävän kuplatalon alla. Nyt kuitenkin valuimme jonakin noista tuulisista päivistä lounaalle hiekkarannalle pystytettyyn ravintola Marco Poloon Villa Le Menestrelin väen suosituksesta. Kaarsimme meren pärskimälle parkkipaikalle myös Edith Piaf-aiheisen valokuvanäyttelyn vetäminä, julisteita oli nimittäin pitkin matkaa ja ne olivat kiinnittäneet huomiomme.

Näyttely  osoittautui oikein aarrearkuksi. Paljon kuvia Piafin yksityiselämästä, kotoa, loppumattomista lauluharjoituksista pianon ympärillä, rakkaudesta. Elämän viimeisistä vuosista. Miten intiimiä, me ihmettelimme, miten lähelle me pääsemme!

Valokuvaaja on Hugues Vassal, selviää esittelyteksteistä. Hän ollut juuri ja juuri kahdenkymmenen tutustuessaan Piafiin ja päästessään sanomalehtityön merkeissä lähelle tätä pientä suurta tähteä. Ihan lähelle lopulta, ystäväksi asti.

Tehdessämme lähtöä koskettavasta näyttelystä, hiukan hauraina viimeisten kuvien jälkeen, harmaalettinen vanha mies tulee kättelemään meitä. Hän on Vassal itse.

Kun lopulta istumme lounaspöytään soimaamme toinen toisiamme; miksi emme kutsuneet häntä mukaan, ajatella mitä tarinoita hänellä olisi ollut kerrottavaan? Nyt vain olimme roikkuneet hänen käsissään ja hokeneet jotain tyhjänpäiväistä, niin yllätetyiksi tulimme siinä tilanteessa. Saada nyt koskea ihmistä, joka on lähes asunut Edith Piafin kanssa!

Syömme lounasta hitaasti, jäämme salaa katsomaan läheisestä konttorista tullutta seuruetta, joka ei tuijottele kelloa vaan syö paljon, pitkään ja hartaasti. Pikkutakit ja jakut riisutaan jo ihan alkajaisiksi, vaihdetaan biitsimoodiin työpäivän lomassa.

Koska päivä, joka oli alkanut pilvisenä ja tuulisena oli nyt aurinkoon päin kallellaan, kysymme lopuksi saammeko pyytää tarjoilemaan espressot rantavuoteille, aurinkovarjojen alle, meren ääreen. Sehän käy, ja non non non, ei se maksa mitään extraa. Kun yritän toohottaa, että ihan vain kymmenen minuuttia, tarjoilijapoika ottaa minua hartioista kiinni: madame, olkaa ihan rauhassa, niin kauan kuin haluatte. Levotonta melkein alkaa itkettää tuommoinen...

Pian Herra Kamera nukahtaa, hän on maailman paras nukkuja, paitsi öisin. Minä kaivan muistikirjoja, lehtiä ja kirjoja pohjattomasta kassistani ja potkaisen kengät pois. Turkoosi vesi liikkuu edes takaisin tasaantuvan hengitykseni tahtiin.

Lounaspöydissä nojataan taaksepäin, sytytellään savukkeita, annetaan pienelle koiralle lautaselta makupala. Vanhemman pariskunnan nainen nojaa miehensä olkapäähän ja painaa hänkin silmät kiinni. Tämä on se hetki, josta sanotaan että aika pysähtyy, ajattelen.

Kesää, jota odotin, ei ole olemassakaan

No tulihan se, sade, kun oikein potkii.

Jos ihminen (suomalainen) erehtyy sanomaan että koko ajan paistaa, voi olla varma ettei paista kauaa. Toisaalta, siitä tietää, että kesä on jo ollut hyvä, kun kukkien ja kaikkien mielestä on vain ihanaa kun vihdoin viskoo vettä.

Hanko on kaunis sateen läpi. Meri on lämmennyt, lapset kieppuvat vesikarusellissa vaikka sumukin on pelkkiä pulleita pisaroita. Lummelampi on villiintynyt, suorastaan vauhkoontunut kukkimaan. Ei tuule.

Viikolla sen sijaan tuuli, paistoi ja tuuli. Koko ajan oli suolan maku suussa, viimasta kirvelevät huulet ja hiekanjyviä nutturassa. Polkupyörällä sai painua etukumaraan ja runnoa vempelettä etenemään reidet pinkeinä. Sade oli ensin lempeä ja tuntui helpottavalta. Eilen keli kääntyi myrskyn puolelle, repiväksi ja riistäväksi. Terassin pinta on puista piiskatuista syreeninkukkasista pilkullinen.

Sateella on aikaa ajatella. Vähän liikaakin. Sitä, mistä kirjoitin vuoden alussa ja kaikkea muutakin. Vanhoja juttuja, uudessa valossa. Uusia juttuja, vanhoja vältellen.

Teen vielä ensi viikon töitä ja sitten aloitan kesäloman. Ei se (kesä, loma) nyt sitten kuitenkaan näytä seikkailulta, se näyttää aika paljon samalta kuin ennenkin. Graah. Rimpuilulta. Liikaa keittiövuoroja, liian vähän omaa aikaa. Jatkuvaa taistelua sen välillä, etten jaksaisi aina olla sanomassa, mutta jos en sano, mitään ei tapahdu. (Tai tapahtuu, kaaos.)

Mitään seikkailua ei ole eikä tule, jos minä itse en sitä asiaa edistä. Jos en kulje etujoukoissa karttaa hulmuttaen. Joskus toivoisin niin hartaasti, että joku muu ottaisi ohjat. Haluaisin olla vietävänä kuin kellohelmainen neiti tuomenkukkien alla tanssilavalla, edes hetken. On uuvuttavaa olla koko valtavan elämän matkanjohtaja.

Mietin, että pitäisikö vain viimein hyväksyä tietyt asiat vai saako kapinoida? Kannattaako?
Vuosikelloni tikittää kahden suuren kriisin tahtiin: kesä ja joulu, joita kumpaakaan en osaa. Molempia yhdistää suunnitelmallisuuden paine, pakollinen riemukkuus, halu paeta, sekä kirjoituslukko. Ja siivoaminen, jota vihaan.

Tiedetään, tiedetään, pohdin aina näitä samoja. Blaah blaah blaah... Vaan minkäs teet, en ole löytänyt ratkaisua vielä.

Samaan aikaan on niin jakomielisen kutkuttavaa, kun en voi kerta kaikkiaan tietää mitä kesä tuo tullessaan. Olemmehan vasta juhannuksen kynnyksellä. Alussa, kesän aatossa. Kaikki mitä tuleman pitää vain tulee, ja tulee, ja tulee. Tuuli tuo, aalto kiikuttaa.

Ja sitä paitsi tämäkin viikonloppu oli huikea. (Katso nyt Angsti-Anna, siitäs sait.) Aiheesta lisää pian.

Instagramia seuraavat ovatkin jo vähän kärryillä. 
Otsikko on yhdestä vanhasta kommentista.