44

Aika makeeta kun on tämmöinen tontti, jossa voi esitellä kellastuneita filmikamerakuviaan vapaasti eikä kukaan voi laittaa kiviä rattaisiin. Mutta on minulla hyvä syykin nostalgiaan: synnyin tänä iltana, juuri ja juuri toukokuun puolella, 44 vuotta sitten.

Siinä minä olen tuloillani puuhakkaasta mutsistani pikkuruiseen kerrostalokaksioon, ensimmäisissä kuvissa. Ja sitten jo ulos humpsahtaneensa, jotenkin kuvassakin ihan nurinperin ja helvetin kärttyisenä jo silloin.

Nopeasti kuitenkin osoittauduin omien muistikuvieni mukaan monien mielestä harvinaisen hurmaavaksi ihmiseksi. Rakastin syömistä, ja nukkumista. Ei muutoksia niiltä osin.

Pukeuduin pienenä usein myssyyn tai ruotsinlipuksi. Kun piti olla leveät lahkeet, ne minulla oli, olkoonkin, että lahje oli itsessään lähes koko housunmitta. Nykyään tosin tiedän, että musta on uusi keltainen ja nutturan kanssa lakki näyttää dorkalta.

Sain tänään hauskan onnentoivotuksen fb-seinälleni:

STAY CLASSY 

STAY SASSY

AND A BIT BAD ASSY.

Juuri niin olen ajatellut tehdä.

Raparperi-inkivääripiirakka

Leivoin. Kaikki tuossa sanassa sotii periaatteitani vastaan, mutta kun sain maistaa alkuviikon pyöräretkellä meren rannalla piknikkorista kaivettua unelmaista raparperipiirakkaa, oli pakko taipua. Jos halusin, ja totta vieköön halusin, herkkua lisää, oli kohdattava taikinanpelko ja ryhdyttävä hommiin.

Reseptin pyöräretkikumppanini Tia oli saanut omalta ystävältään, jolta se tosin lähti liikkellee kanelisena omenapiirakkana. Herrasväki on hyvä ja soveltaa vapaasti päällisten kanssa.

Raparperi-inkivääripiirakka, joka Kirjatoukan käsissä muuttui myös muffinsseiksi

(Tein pohjaa kaksinkertaisen annoksen, ja pohjataikinasta yhden piirakan ja 8 muffinssia. Tässä "yksinkertainen" ohje.)

1,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl perunajauhoja
1,5 dl sokeria (minulla oli tummaa ruokosokeria)
1 tl soodaa
1,5 dl piimää
1,5 dl sulatettua voita

Ensin kuivat aineet yhdistetään, ja sitten jauko-sokeriseokseen lisätään yhteen hämmennetyt piimä ja voisula. Sekoitetaan oikein hyvin ja kaadetaan pehmeä, melkein vellimäinen taikina voidellun tai leivinpaperoidun piirakkavuoan pohjalle. Tasoittele tarvittaessa lusikalla. (Ylimääräisestä taikinasta voi jatkaa muffinsseihin.)

Piirakan päälle kuomotaan pieni kulhollinen pilkottua raparperia, jota on ensin pehmitelty ja mehusteltu sokerilusikallisen kanssa tovi, ja samassa sokeriliemessä raparpereihin yhtyy erinomaiseksi makukomboksi inkiväärisilppu, semmoinen pikkusormen kokoinen pala. Ylimääräiset nesteet kaadoin lopuksi toiseen kulhoon talteen, sillä voi valella valmista piirakkaa uunistaoton jälkeen, jos lisäkosteutta kaipaa. 

Vielä ennen uunivaihetta koko komeuden ylle voi ripsiä fariinisokeria.

Uunissa piirakka viihtyi ehkä n. 20 min, joka tapauksessa mielummin ala- kuin yläkanttiin. Piirakka on parhaimmillaan tosi pehmoisena.

Piirakan kanssa voi nauttia tuttuun tapaan vaniljajäätelöä tai -kastiketta ja muffinsseille taikoa ties miten hienoja kuorrutuksia. Mutta se menee jo minun taitojeni tuolle puolen, olin jo aivan hengästynyt saavutuksestani tällä leipomisrintamalla ja tarvitsin pitkän pätkän pötköllään oloa silkasta säikähdyksestä.

Enjoy!

Salaperäinen La Vigie

Yhteistyössä: Unelmahuvilat Rivieralla

Villa La Vigie, jota olimme nyt ihan työksemme kuvaamassa toukokuun alussa, on naapuriinsa ja meidän "vakkarivillaamme" Le Menestreliin verrattuna astetta mystisempi. Tykkäsin ihan tosi tosi paljon! Villa polveilee sisältä ja ulkoa, se paljastaa pikkuhiljaa salaisia käytäviä ja kivettyjä polkuja, sekä joutsenpäisiä kullattuja hanoja, kukkivia lampetteja ja nunnaluostarimaisia makuukammareita. Uima-allasalue on järisyttävän ihana: alueen rajaa kolhiintunut kivimuuri, ja minähän rakastan kivimuureja, mutta siellä on myös ALLASBAARI ja minähän RAKASTAN kylmiä juomia!

Tämä villa vasta aloittelee vuokraustoimintaansa, joten vielä täksi kesäksikin löytyy tilaa, jos joku empii lomasuunnitelmiaan. Villaan mahtuu mainiosti parikin perhettä tai suurempikin suku kuluja jakamaan ja varaus on helppo tehdä meidän Hangon-naapureidemme, Le Menestrelin isäntäperheen Sarin & Juhan kautta.

Villa La Vigien, "tähystyspaikan", edessä avautuu turkoosina kimalteleva välimeri, sykkii Cannesin kaupunki toreineen ja kahviloineen ja koko hurmaava Riviera laukkaa alla aina Italian rajalta St. Tropezin Senequierin kuuluisille punaisille terassituoleille saakka...

Matkaohjelman laatimiseen tai silkkaan reissuhaaveiluun voit hyödyntää arkistojamme; kaikki koluamamme pikkukaupungit, museot ja ravintolat löydät Villa Le Menestrel-tägin alta. Ei liene epäselvää, että nämä seudut ovat vieneet sydämeni.

Villa La Vigiestä aikaisemmin täällä (ensivisiitti puutarhaan), täällä (ensivisiitti sisätiloihin) ja täällä (perillepääsy, tällä kertaa ihan majoittumaan). 

Lahjakas Rut Bryk Espoon Emmassa

Kävimme viime viikolla Espoon EMMAssa katsomassa keraamikko Rut Brykin Taikalaatikko -näyttelyn. Woaaah, mikä mimmi. Kuollut siis, mutta kuitenkin. Hermoherkkä, joten samaistun. Superlahjakas, siitä en tiedä mitään.

Näyttely tekisi mieli haukata uudestaan, niin paljon on silmälle asiaa. Tuon pienen nunnankin katse, miten intensiivinen! Yksityiskohdat kietoutuvat ulos seiniltä museovieraan ympärille kuin muratti. Ja meidän tavallisten tallaajien vastaanottokyky on niin rajallinen... Minulle puhuvat enemmän vanhemmat, chagallmaiset työt. Kohti uutta aikaa työstö pelkistyy, graafistuu, on matemaattisesti häikäisevää, mutta viileämpää.

Näyttelyn päättää Brykin tyttären Maaria Wirkkalan Mielen mosaiikki-polku, joka on koottu Rut Brykin ylijäämäkaakeleista. Jo ne pienet palaset, hylätyt, ovat niin ihania, että jos olisin kallellaan rikoksen poluille päin, olisin varastanut yhden sirpaleen. Suuren taiteilijan tunnistaa siitä, että kaikkea häneen liittyvää haluaisi koskea (kirjatoukkismi).

Näyttelyä ja Brykiä taustoittaa hyvin HS:n artikkeli (ote alla) ja hiukan, eikä ihan niin hiukankaan, himottaisi näyttelyn kuraattorin Harri Kalhan kirja Rut Bryk - Elämän taide. Pieniä Perhosia voisi ajatella lahjaksi kaikille kevään sankareille <3

Terveisiä muuten EMMA SHOPin (aaaaah, museokaupat!) kassalle, sieltä löytyi yksi blogin lukija!

Ilman Arabian tehtaita ja niiden kulttuuritahtoa suomalaisen taideteollisuuden maailmanmainetta ei olisi koskaan syntynyt. ”Ei se olisi ollut mahdollista ilman niitä resursseja”, Kalha sanoo.

”Että taiteilijoiden annettiin räpeltää siellä taidetta omassa autuaassa yksityisyydessään kyselemättä, että tuleeko hukkapolttoa tai sekundaa”, hän jatkaa. ”Eihän se olisi mahdollista nykyään, eihän meillä ole enää Arabiaakaan.”

Brykin teokset ovat taideteollisuutta, keramiikkaa ja kuvataidetta yhtä aikaa.

”Sen takia nämä teokset liitelevät niin onnellisesti kaikkien kategorioiden yläpuolella”, Kalha sanoo.

- Aino Frilander, Helsingin Sanomat 18.5.2016

Must on tullu, tomaattihullu

Ai että. Kesä ja tomaatit. Tuntuu, ettei tomaateista saa tarpeekseen kun niiden aika alkaa olla. Varaslähdön mehevään tomaattikauteen otimme Ranskassa.

Minä valitsen parhaat aina nuuhkimalla. En tietenkään työnnä nokkaani kiinni punaisiin kylkiin, se olisi epäkohteliasta ja hiukan hämmentävääkin. Mutta jos tomaatti tuoksuu tomaatilta soveliaan välimatkan päähänkin, se todennäköisesti myös maistuuu tomaatilta.

Tässä nyt ei ole oikein mitään uutta eikä varsinkaan reseptiä nimeksikään, mutta joskus on vain hyvä muistuttaa, että yksinkertainen on parasta.

Grillatut tomaatti-mozzarellaleivät

Päivän vanha patonki otetaan hyötykäyttöön suutelemalla sitä oliivioljyllä ja grillaamalla se rosmariininoksien kera raidalliseksi.

Tomaatit voi pilkkoa kuten parhaaksi näkee, ja tomaattilajikkeesta riippuen: suurista häränsydämistä tulee valtavia kiekkoja, pikkuisista kirsikkatomaateista tai jo hiukan pehmenneistä tavallisista tomaateista luontevasti salsatyyppistä kuutiota. Tomaatin seuraksi tässä tapauksessa silppusimme myös kevätsipulia, ihana uuden kauden rapea kaveri!

Mozzarella di bufala, eli vesipuhvelinmaidosta tehty mozzarella on huikean pehmeää, se sulaa suussa. Sitä siis, ja käsin neljään osaan revityt pallerot (sen sijaan että leikkaisit ne siististi) heittävät ajatukset heti italialaiseen maalaiskeittiöön!

Tomaattisalaatin päälle valutetaan reilusti hyvää oliiviöljyä, ropsitaan suolaa ja mustapippuria. Basilika on itseoikeutettu yrtti tähän settiin.

Kootaan leivät, kaadetaan lasiin jääkylmää viiniä ja nautitaan ateria mieluiten sen saman auringon alla, missä tomaatitkin ovat kypsyneet.

Koskakohan Långötorpin punaposkia taas saa?

Kuva: meikän Instagram

Kirjatoukalla kilkattaa

Siis tää primeri-homma, miksi kukaan ei oo kertonut?? Olo on kuin tynnyrissä kasvaneella, taas. Edellisen valaistumisenhan koin antirougeur-voiteiden kanssa, ja voi pojat kuinka paljon ne ovat elämääni helpottaneet. No oli kyllä kuivashampookin aikamoinen elämys.

Primeri, praimeri, meikinpohjustaja, shmeikinpohjustaja. Jos on syntynyt sukuun, jossa on "apinasyndroomaksikin" kutsuttu tapa hieroa koko ajan kasvojaan kaksin käsin niin iloista kuin suruista, ja sen seurauksena vaeltaa puolet elämästään maapallolla meikit suhmuralla, on primeri ikäänkuin sähkölampun keksimiseen verrattava läpimurto.

Vaan se täytyy sanoa, että aikaahan se vie. Nyt kun olen hieronut pikku naamaani kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti aamuisin ensin hyaluri-blaa-blaa-blaa-jotain lientä, sitten kosteusvoidetta, sitten primeria, sitten silmäprimeria, sitten meikkivoidetta, sitten puuteria ja poskipunaa, sitten silmämeikkiä... ja kun jokaisen kerroksen välissä pitää o d o t t a a , niin... puuh. Onneksi voi kuunnella samalla luurista Pyörää pöytää paitsi että fuck sekin jää kesätauolle.

Mutta se lopputulos. En TIENNYT, että meikin on mahdollista pysyä kasvoilla, luomivärin luomilla. Aivan uutta minulle. Ai-van uutta.

Nyt siis kun näette minut kulkemassa posliininuken näköisenä pitkin Hangon bulevardeja, tiedätte mistä on kysymys.

Ja koska en todellakaan jaksa nähdä vaivaa joka päivä, vaan vaellan myös edelleen kajalit ropisseina naurusta punoittaville poskipäille, tiedätte silloinkin mistä on kysymys. Apinasyndroomasta.

Toinen juttu. Olen kirjoittanut aikaisemmin joskus siitä, että vaikka rakastankin Ranskaa, vatsani asuisi mieluiten Suomessa. No nyt siihenkin on löytynyt selitys. Vuosia, siis todellakin vuosikausia salainen paheeni Ranskan matkoilla on ollut San Pellegrino -kuplavesi. Litroittain sitä. (No ku se pullo on niin hieno.) Ja koska olen henkeni kaupalla varonut juomasta hanavettä, etten saa mitään vatsatautia reissussa, koska reissussa ruoan kuuluu liikkua tiuhaan tahtiin sisäänpäin, ei ulospäin, olen panostanut kauniiseen pulloveteen. Ja aina vaan matkalla kuvottaa. Nyt viime reissulla sanoin Herra Kameralle eräänä iltana jokaista sanaa pontevasti painottaen, että mikä hemmetti mua voi huimata kun EN OLE SYÖNYT ENKÄ JUONUT mitään muuta kahteen päivään kuin S. Pellegrinoa? ... Ding - ding - ding... Siinäpä soivat kellot hiukan hitaan Kirjatoukan päässä. Siis mitäh! Sen epämääräisen olon aiheuttaa mulle juurikin kuplavesi, ei nyt sentään vain S. Pellegrino, vaan kaikki kuplavedet. Voiko olla totta? Olen ennenkin ilmoittautunut tieteen hyväksikäytettäväksi erikoislaatuisten ominaisuuksieni (silloin "allerginen ulkoilmalle") tähden, niin nytkin. Pullovedessä pysyin, mutta vaihdoin kuplat (l'eau pétillante tai l'eau gazeuse) latteaan (l'eau plate) ja kaikki oireet katosivat.

Ai niin ja vielä tämä oivallus, kun nyt oivalluksista ja ahaa- elämyksistä puhutaan, josta on kiittäminen lukijaamme Pirjoa: saan usein riesakseni Ranskassa (sanon Ranskassa, koska enhän juuri muualla ole viime aikoina ollut) yskänrokon eli huuliherpeksen. Olen ajatellut sen liittyvän stressin laukeamiseen lomilla, mutta koska monet viime matkoista ovat olleet osittain duunimatkoja, on stressi ollut tukevasti mukana ilman mitään laukeamistakaan, ja silti huuliherpes. Pirjo vanhana purjehtijana tiesi kertoa, että varsinkin Pohjoisen pimeän talven jälkeen yhdistelmä tuulta ja aurinkoa voi pimpauttaa yskänrokon esiin. Ja tähän, tadaa hyvät ystävät, auttaa huulipuna. Se jotenkin suojaa, tekee kalvon huulille. Huulipuna auttaa kai kaikkeen. No testasin, ja olin huuliherpeksetön.

Veljeni, legendaarinen Chipi Lee sanoi jo noin kolmen vanhana, että naisen salaiset aseet ovat huulipuna, kyyneleet ja hunajainen suudelma. Naulan kantaan, naulan kantaan.

Vieraileva kirjoittaja: Cannesin elokuvajuhlien asuista

Looking good, Jim Jarmuch & Iggy Pop!

Vieraskirjoitus // Merja Seitsonen, vainio.seitsonen, LIIKE-shop

"Cannesin elokuvajuhlia seuraavat muotialan ammattilaiset, koska siellä nähdään rennompaa ja persoonallisempaa pukeutumista kuin amerikkalaisissa muotitapahtumissa. Mutta me muotialan ihmiset seuraamme sitä myös elokuvatuotantojen vuoksi; elokuvien puvustaminen on yksi vaatesuunnittelun osa-alue, jossa työskentelee kollegojamme. Ja vielä, muotialan ihmiset ovat usein elokuvaharrastajia, niin mekin. Alkuun etikettikertausta. Nainen voi sonnustautua juhliin joko juhlapukuun tai iltapukuun. Kutsussa mainitaan, onko pukukoodi juhlapuku = frakki (white tie) vai smokki (black tie). Frakkijuhlissa nainen pukeutuu täyspitkään, yksimittaiseen pukuun. Smokkijuhlissa nainen voi valita vapaamman kokonaisuuden, se voi olla esimerkiksi nilkkapituinen puku, ja siinä voi olla eri osia. Housupuvut ja minipituus käyvät myös. Hyvä muistisääntö on, että iltapuvun kanssa käytetään sandaaleja, mutta juhlapuvun kanssa ei, sillä juhlapuvun helman tulee olla niin pitkä, että alta paljastuu vain vilahdus umpinaista kengänkärkeä. Tosin tänä vuonna Cannesin punaisella matolla nähtiin Julia Roberts paljain jaloin. Julia Roberts (Jodie Fosterin elokuvassa Money Monster) osallistui ensimmäistä kertaa elämässään näihin juhlallisuuksiin ja näytti ottavan siitä ilon irti. Hänen pukunsa - kuten tällaiselle diivalle sopiikin - oli Giorgio Armanin Privé -mallistosta. Puku ei siis ollut valmisvaate, kuten monet red carpet -asut ovat, vaan Armanin mittatilausmallistosta. Parhaiten tuntemamme frakkijuhla taitaa olla presidenttimme vastaanotto itsenäisyyspäivänä. Cannesin elokuvajuhlien ensi-illoissa pukeudutaan smokkiin. Etiketti on tiukka, korkokengät ovat naisille pakolliset: viime vuonna Todd Haynesin Carolin esitykseen pyrkineeltä naisseurueelta evättiin sisäänpääsy, koska heillä oli mukavan matalat kengät jaloissaan. Ristiriitaista, sillä elokuva kertoo kahden naisen radikaaleista ratkaisuista 1950-luvulla. Muotitalot Cannesin elokuvajuhlilla

CHANEL

Lily-Rose Depp & Elle Fanning, Chanel

Chanelin suunnittelijana mainitaan aina Karl Lagerfeld vaikka apuna onkin aikamoinen tiimi. Yleisilme on tyttömäinen, jota selittää ehkä se, että Karl Lagerfeldin tyyliin kuuluu noukkia muusikseen nuoria naisia mallimaailmasta, sekä musiikin ja elokuvan alalta. Hyvinä esimerkkeinä Elle Fanningin valokuvaajat hullaannuttanut Chanelin babydoll-puku, sekä Lily-Rose Deppin lehdistötilaisuuteen valitsema asu: sortsit ja huppari.

Kristen Stewart, Chanel

Kristen Stewart on yksi Lagerfeldin muusia ja lisäksi myös Chanelin kampanjakasvo. Kristen Stewartille oli nähtävästi tarjottu pukuja ensi vuoden kevääseen sijoittuvasta Resort 17 näytösmallistosta. Lily-Rose Deppin ja myös hänen äitinsä Vanessa Paradis'n asut olivat ensi talven, AW 1617, mallistoa. GUCCI & CHLOÉ

Isabelle Huppert, Chloé

Tyylikkäät, sävytetyt käärmeennahkakuosit ja monokromit ovat väistyneet, kun Guccin pääsuunnittelija Frida Giannini siirtyi syrjään. Tilalla on Alessandro Michelen aivan kreisi, harakkamaiseksikin kuvailtu tyyli. Useimmat Cannesissa nähdyistä Guccin puvuista olivat nyt jo saatavilla olevasta SS16 mallistosta. Mallisto olikin näyttävästi esillä New Yorkin suurissa tavarataloissa, minkä kävimme omin silmin todistamassa. 

On mielenkiintoista, että mitä nuorempi nainen, sitä konservatiivisempi puku. Esimerkiksi rohkeasti pukeutuvan Isabelle Huppertin puvut olivat trendikästä Guccia ja Chloéta. Miehistä mm. Ryan Gosling ja Javier Bardem olivat pukeutuneet Guccin smokkiin.

Isabelle Huppert & Riley Keough, Gucci

Ryan Gosling & Javier Bardem, Gucci

MUUT SUUNNITTELIJAT

Bella Heathcotella oli lehdistötilaisuudessa kukkiva puku Giambattista Vallin vanhemmasta SS14 Couture-mallistosta. Näimme muuten yhden aidon puvun tältä suunnittelijalta äskettäin, se oli valittu New Yorkissa sijaitsevan Cooper-Hewitt taideteollisuusmuseon BEAUTY -triennaaliin. Bella Heathcoten iltapukuvalintakin oli hieno, punainen luomus oli Armanin Privé-mallistosta.

- - -

Puvuista keskusteltiin vilkkaasti myös meidän vieraskirjoituksemme omassa fb-chatissa:

Kirjatoukka:
Tää on kyllä ihan pohjaton kaivo, kiinnostavuudessaan, nää Cannesin puvut. Näin alaa tuntemattomankin tavallisen tallaajan näkökulmasta! Kirsten Stewartia pidetään yhtenä muoti-läpimurtona Cannesin asuillaan, mitä mieltä?

Merja:
Kristen Stewart kyllä päivittää Chanelin tyylin, ehdottomasti! Yleisilme niissä mallistoissa on ollut vähän babydoll, kuten just se Elle Fanningin puku.

Johanna (Merjan liikekumppani ja ystävä, vainio.seitsonen - merkin The Vainio):
Toi Huppertin kulta-asu on kyllä killeri! Tästä huomaa myös sen, miten ranskikset osaa siirtää saumattomasti oman tyylinsä myös iltapukuihin. Eivät näytä yhtään päälleliimatuilta tai teennäisiltä.

Merja:
Huppertin housuasu päivällä oli myös niin makee! Kaikkein villeimmät asut oli just varttuneemmilla. Mitä nuorempi, sitä konservatiivisempi...

Kirjis:
Marillon Cotillard on ihana, onko hän mielenkiintoinen pukeutuja?

Johanna:
Cotillard on munkin mielestä ihana ja samoin Lea Seydoux. Cotillard ei vaikuta olevan vaatefriikki, jotenkin tulee sellainen fiilis, että antaa stylistin määrätä. Hyvä sekin. Huppertin vihreä kokonaisuus oli kanssa upea. Epätyypillinen väri iltapukuihin.

Kirjis:
Mehän näimme parit tähdet Cannesissa, Kirsten Dunstin keltaisisssan, Valeria Golinon ja Vanessa Paradis'n, joka sai turvamiehiä myöten kaikki sekaisin!

Merja:
Madame Dunstin kaunis keltainen puku on Diorin muotitalosta. Aika monella tähdellä oli yllään Guccia, jonka retroileva 70-luvun tyyli on... ehkä voisi sanoa avantgardistinen.

- - -

toim. huom. Vieraileva kirjoittaja Merja ja liikekumppaninsa Johanna yrittivät saada juttuun mukaan useampiakin kuvia Ryan Goslingista, jopa viiden vuoden takaa Cannesista, kuulemma "ihan muuten vaan". Blogin omistaja ei suostunut ankarasta Pinterest-pommituksesta huolimatta. 

Kaikki kuvat: Pinterest

Kohti kesää

Huuu! Paljon kaikkea! Blogi ei tahdo perässä pysyä. Se on tämä kesän korva, se pistää kaiken ihan mullinmallin.

Kävin Helsingissä hurvittelemassa viime viikon lopulla. Söin ihanien naisten kanssa Pastiksessa mustajalkaista maalaiskanaa, ryystin roseeta ja kailotin hormoonitoiminnastani. Kuinka piristävää! Aamulla vetelehdin aprikoosiöljyyn ja kylpytakkiin kietoutuneena hotellihuoneeseen kannetun aamiaiseni parissa kun Herra Kamera rymisteli sisään, hakemaan naistansa kotiin. Ehkä romanttisinta ikinä.

Kuten kerroin, Ranskan matkalla perillepääseminen vei monta päivää, ja palatessa alkoi sattua ja tapahtua siihen tahtiin, että koko reissu tuntuu enää kuin unennäöltä. Kuvia kuitenkin on, todisteena pitkistä lounaista ja tuoksuvista öistä, joten matkakertomus jatkuu.

Hangossa kesäravintolat availevat oviaan, pikkuliikkeiden edessä on pahvilaatikoittain raitapaitoja ja kaislapohjaisia kenkiä. Jokaista puutarhaa, patiota ja puuhuvilaa rapsutetaan vielä satakielenkin nukahdettua. Tätä kaikkea kuhinaa ei kai voi ymmärtää, ellei satu asumaan sesonkikaupungissa. Tämä hetki, toukokuinen poksahtamaisillaan oleva nuppuinen odotus ennen Suurta Räjähdystä on joka vuosi yhtä ihmeellinen elämys. Kuin ihmiselo, huomaan ajattelevani. Kevät on nuoruus, joka on pullollaan tärisevää aavistusta, ja sitten (yleistäen) rynniminen elämän korkeaan kesään parisuhteineen, töineen, lapsineen, kaikkineen. Syksy tuo levollisen hengähdyksen ennen vaivalloista talvea ja "kuolemaa".

Mutta kuolema ei kyllä käynyt pienessä mielessänikään kun olin upottaa viikonloppuna pääni Hangon Makaronitehtaan Pilpil-pastaan vain saadakseni viimeisetkin ravut ja chiliöljyiset kastikkeenrippeet talteen. Ihanaa! Ja entä kaikki takapihalle kannetut salaattikulhot, lehtipinot ja jopa oliivipuu, kaikki se julistaa kesän alkaneeksi vaikka ihmispolo ei uskalla uskoakaan. Roikun villakangastakissani kuin hukkuva, ojentelen kalpeita käsivarsiani varovasti hihansuista kohti aurinkoa ja potkin kengät ja sukat jaloistani.

Miten ihmeellinen tämä aika onkaan, joka ikinen vuosi!

Hankoon?

Huomaa, että kesä on ovella. Puhelin piippaa jatkuvasti majapaikkakyselyitä. Siksi rohkenenkin nyt tuupata ilmoille yhden helmen, se kun tuli vuokrattavaksi vasta tänään, joten vapaita päiviä ja viikkoja saattaa vielä löytyä. Kyseessä on tuttaviemme vapaa-ajanasunto meidän kotikatumme varrella, Hangon Bulevardilla. Herra Kamera kävi ottamassa kuvat, ja huokaili mm. huonekorkeutta ja hauskaa kaupunkilaisparveketta.

Niin että siitä vaan varaamaan, jos Hankoon halajaa. Mutta kannattaa olla nopea. Tänne haluavat nyt ihan kaikki.

Reissulissu

Kun olin juuri täyttänyt yhden vuoden, vanhempani päättivät, että nyt on pikku-Annan aika lähteä matkaan. He pakkasivat ystäväpariskunnan kanssa yhteen autoon neljä aikuista, kaksi vauvaa, kaksi telttaa, kaksi vauvansänkyä ja kaikkien kuuden romppeet ja lähtivät kohti Eurooppaa.

Kukaan ei kirjoittanut silloin yksityiskohtaisia, monimutkaisia ja pitkiä tarvikelistoja sisältäviä blogijuttuja Näin selviät lapsen kanssa matkalla, sillä sellainen ei tullut kenenkään mieleenkään, että ei selvittäisi. Vanhempani olivat kahdenkymmenenviiden ja he halusivat matkustaa, siispä me matkustimme.

Nämä kuvat ovat Pariisista, metsäisimmät Bois de Boulognesta, jossa yövyttiin. Matkalla oltiin kokonainen kuukausi, josta suurimman osan ajasta vietin näköjään skottiruudullisessa pussissa pitsimyssy päässä. Kun rahat alkoivat loppua, hyppäsivät vanhempani junaan ja lähtivät takaisin Suomeen. Minä nukuin repun päällä junassa ja keikuttelin kai siellä kiskoilla viimeistään itselleni ikuisen matkakuumeen.

Näettekö miten onnellisen näköinen olen tuolla sinimarkiisisella pariisilaisella terassilla, ja onko minulla todellakin tyylikkäästi hartoille kiedottuna pienenpieni keltainen neulepusero?