21.4.2016

Sometimes it snows in April

Kuva: Inez & Vinoodh
Herra Kamera on murtunut ja jos olisi kyyhkynen, itkisi. Princen musiikki on hänen sydäntään lähellä, on aina ollut.

Pienenä poikana hän on osoittanut kamerallaan televisioruutuun ja painanut laukaisinta vangitakseen ruudulla leijuvan epätodellisen hahmon. Myöhemmin hän uudestaan ja uudestaan osti liput keikalle, joka kerta toisensa jälkeen peruuntui. Kunnes lopulta toteutui.

Sillä keikalla me olimme yhdessä. Minä sanoin etten osaa olla keikoilla ja aion istua hiljaa. Hoipuin pari tuntia myöhemmin areenalta ulos kultainen mekkoni hiestä märkänä ja musiikista sekopäisenä.

Esikoinen on jossain Norjassa ja laittoi illansuussa viestiä. Isi, eksä tykännytkin Princestä.

Päivän kirja: Prince, A Celebration

Sohvadilemma

Jos ihminen haluaisi sohvan tai tarkemmin ajateltuna kaksi sohvaa, takaovesta ulosheitettyjen tilalle, mielellään samettisohvaa, mielellään vihreää, petroolinväristä tai fuksiaan päin kallistuvaa, niin ei ole ihmisellä helppoa.

Kaikki Suomen sohvat ovat neutraaleja ja maanläheisiä ja järkeviä ja käytännöllisiä ja helposti puhdistettavia.

Sohvakauppiaat sanovat vain kauhusta hyristen että joo joo me lähetetään teille tarjous, eikä mitään tarjousta koskaan tule.

Ja sitten jos ihmisellä sattuu vielä olemaan joku ikäkriisi tai ties mikä kriisi nyt milloinkin, niin homma menee kertakaikkiaan vaikeaksi. Sen lisäksi että sohvia ei ole, niin ihmisellä tulee kaiken kukkuraksi semmoinen olo että mitä sitä ihminen sohvalla kun silläkin rahalla voisi matkustella tahi seikkailla, ja kun sitä kuitenkin kuollaankin hetkenä minä hyvänsä ihan tässä viidenkymmenen vuoden sisällä. Osta siinä nyt sitten sohva. Tai kaksi. Joita ei ole.

Lopuksi ihmisparka näkee toisessa blogissa, jota ihminen on kriisin uhallakin pitkään kadehtien lukenut, sekä vihreän samettisohvan että reisilihakset ja siihen ei voi sitten enää ihminen sanoa muuta kuin että tasan ei käy onnenlahjat.

Kuva: Pinterest

Best friends forever


Ei sitten vissiin taas ollut tärkeämpää tekemistä kuin vääntäytyä läppärille tekemään nettitestiä Who is your author bff

No mä sain siitä Haruki Murakamin ja Herra Kamera sai Anaïs Ninin. Aikani kiukuteltuani tuloksesta (mä haluan Anaïs Ninin, mä haluan Anaïs Ninin!) aloin ajatella. 

Itse asiassa Herra Kamerahan on vähän niin kuin Haruki Murakami (mielikuvani Haruki Murakamista). Harkitseva, rauhallinen, eleetön, lehmänhermoinen, hiljainen, musiikkia kuunteleva oman tiensä kulkija. Joka joskus jopa juoksee.


"You are a diligent worker who takes friendship very seriously and you have a distaste for pseudo-work-friendships. Murakami is a self-proclaimed loner, but he loves his close friends. The two of you like to stray from the norm and transcend what is expected of you. While you come off as mysterious, and your thoughts can be surreal, you are always genuine. Murakami loves music, especially Jazz and classical, so whether you like it or not, you would definitely be dragged to a number of live shows. As dreamers with a deep understanding of history, politics, and literature, the two of you would flip-flop between intellectual debates and creating fragmented stories and whimsical situations for a variety of characters (probably based off you own experiences.) Murakami is a runner too—get ready to run a marathon!"


Ja minä, minähän olen a bit out of control.


"You are the most intelligent party-animal out there. You love to travel, gossip, and experience as much as possible. People see you as unconventional, artistic, and always prepared to challenge the norm. You and Nin would be the life of the party, but an insightful conversation would reveal your unmistakable talents. Nin had an aptitude for writing, finding inspiration in great authors such as Marcel Proust. Despite her talent, she was often singled out for her boisterous behavior. You may not dabble in vices like Nin, but you can get a bit out of control. The two of you would have a great time with famous friends (and lovers) like Gore Vidal and John Steinbeck."


Me olemme kai sitten toisillemme luotuja, toistemme bestiksiä. Pakkohan näihin testeihin on uskoa. 


Paitsi siihen kevätkukkatestiin, jonka jo jaoin fb:ssa ja jonka mukaan mä olen tylsä laumasielu krookus.

Ja ai niin, kun sanoin siinä kirjastopulinassani, että luimme rakkautemme alkumetreillä toisillemme ääneen mutta en sano mitä koska lapset istuvat eturivissä, niin vihjataan nyt sen verran että se alkaa Anaïksella ja loppuu Niniin.

Hyvän olon hoitoja Hangossa





Camilla, Carita ja Sari Mommy & Me:stä
Hankolaiset ja Hangossa vierailevat huomio! Bulevardille on avautunut yhden hoitohuoneen kokoinen, pikkuruinen hyvänolon keidas, jo Helsingissä ja Kauniaisissa palveleva Mommy & Me.

Nimestä huolimatta Mommy & Me palvelee ihan kaikenlaisia asiakkaita, vaikka äitien, lasten ja lapsiperheiden asiat ovatkin tarjonnassa erityisen hyvin huomioitu. Minä olen hiippaillut kotikatuni toiseen päähän jo hierottavaksi ja homeopaatille, ja ensi viikolle varasin ajan vyöhyketerapiaan. Muistathan jutun "Totuus kutuviikonlopusta", etsin lempeitä keinoja raivottaren kesytykseen...

Mommy & Me:n nettisivuilta löydät tarkemmat tiedot kaikista mommyandmeläisistä sekä eri hoitomuodoista ja palveluista, jotka uuden toimipisteen myötä ovat nyt hankolaistenkin ulottuvilla.
(Tarkista hoitojen saatavuus paikkakunnittain kunkin tekijän alta, kohdasta "Vastaanotto".)

Kuvassa keskellä hymyilevä Carita on myös ystäväni. Hän on niin hellä, hauska ja sympaattinen, että veikkaan sinunkin haluavan ensitöiksesi heittäytyä hänen syliinsä kun tapaatte. Sinne vain rohkeasti, antaudu mahtavan tiimin hoidettavaksi ja hellittäväksi, vaikka koko perheen voimin!

Mommy & Me Hanko
Bulevardi 19
045 164 8339

Kuvassa: Camilla Lundqvist (homeopatia), Carita Viklund (tunneterapia, perheterapia sekä hierontahoidot) ja Sari Vannas (personal trainer-palvelut, synnyttäneiden fysioterapia sekä seksuaalineuvonta).

19.4.2016

Suloiset suupalat


Kuten jo Instagramissa mainitsinkin, olen näiden minileivosten myötä antanut kaikki synnytyskivut anteeksi kupeideni hedelmille. Miten ihanaa on olla leipovien lasten kakkua syövä äiti!

Kyseessä on oikeastaan suklaaseen upotettu minijuustokakkukuutio. Aika lailla siis kaikki hyvä yhdessä paketissa. Alkuperäisessä ohjeessa lopputulos on napakampi, kuin viivottimella vedetty, mutta minusta nämä rönsyilevät ovat hauskempia ja jopa herkullisemman näköisiä. Voitko uskoa kuinka ihanaa on tuohon suklaapalaan upottaa hampaansa, samalla kun lukee Porteria, hörppii espressoa ja katselee kuinka lapset siivoavat keittiötä?

Rakastan teitä naperot!

Juustokakkusuupalat

Tee juustokakkupohja Digestive-kekseistä, voista ja sokerista. Taputtele tiiviiksi vuoan pohjalle ja laita hetkeksi pakkaseen tiivistymään.

Tee sillä aikaa tuorejuustokuorrute, mausta maun mukaan esimerkiksi sokerilla ja vaniljauutteella. (Ei mitään liivatteita tähän!) Levitä kuorrute kylmän keksipohjan päälle ja pakasta taas, kunnes päällinenkin on kyllin hyinen leikattavaksi.

Sulata suklaata ja dippaa pienet kakkukuutiot yksitellen suklaaseen, jonka jälkeen seuraa kolmas kierros pakastimessa. Nyt kuori lohkeaa ihanasti haukatessa, ja sisällä on tuorejuuston pehmeys sekä houkuttelevan rapea pohja.

Alkuperäinen resepti tarkoilla mitoilla ja pakastusajoilla sekä tosi hyvä video-ohje löytyvät täältä!

Hei meillä on leikkimielinen Tonni täyteen-kampanja meneillään, tavoitteena saada sekä facebookissa että instagramissa tuhat tykkääjää kokooon. Insta johtaa nyt 983-906. Tykkää, jos et ole jo tykännyt, kiitos!

Valloitus

Kävimme eilen Herra Kameran kanssa katsomassa Michael Mooren dokumentin Where to invade next. Itkin elokuvan alusta loppuun ja nyökkäilin niin tarmokkaasti, että meinasin keikahtaa punaiselta samettipenkiltäni ja vieriä popcornin lailla valkokankaan eteen.

Kyllä, mutkia vedetään leffassa surutta suoriksi. Ei, eivät asiat aina ole noin yksinkertaisia. Rinnastukset onnahtelevat, salaliittoteoriat leijailevat. Mutta Moore sanoo elokuvan loppumetreillä olevansa "a crazy optimist", ja kreisi optimisti haluan minäkin olla. Me olemme monelta osin murentamassa Suomessakin jotakin hyvin arvokasta, kaunista ja hyvää, mutta tämän elokuvan jälkeen sitä miettii taas pirteänä vaihtoehtoja ja vallankumousta.

Mehän tästä kaikesta päätämme, vai mitä?

Me olimme koko elokuvateatterissa kahden. Ihan kiva, jos haluaa rapistella huoletta karkkipussia tai pussailla, mutta tosi harmi sen takia, että tämän elokuvan soisi mahdollisimman monen näkevän. Hangon Kino Olympiassa dokkari pyörii vielä torstaihin saakka. Oman paikkakuntasi esitystiedot löytänet. Tossua toisen eteen nyt, traileriin pääset tästä.

17.4.2016

Padat porisee











Viikonloppuna kokattiin taas patatolkulla, kun ystäviä tuli kylään. Osso bucco-lihat saatiin ylellisen läheltä, Havsgårdin tilalta Hangon Täktomista, ja resepti oli suurin piirtein se sama kuin ennenkin miinus porkkanat.

Tätä sateista sunnuntaita lukuunottamatta aurinko helli viikonlopunviettäjiä, pihalla tarkeni käristää potkia ja kaikki aika mikä ruokailulta yli jäi, käytettiin rantoja koluten. Pataruoan hyviä puolia on kypsennysaika, joka sallii hortoilun (ja eksymisen aulabaariin), sekä se tosiasia, että tämä ruoka vain paranee vanhetessaan ja siitä piisaa varmasti vaikka nälkäisiä suita ilmestyisi enemmänkin.

Osso bucco, eli kerran vielä pojat

Ruskista potkakiekot valurautapannulla voissa, mausta suolalla ja pippurilla ja laita suureen pataan tai vuokaan.

Kääntele samalla pannulla sipulilohkoja, kokonaisia valkosipulinkynsiä, herkkusieniä, varsiselleriä... Maustaa voi jo ainakin alkuun tässäkin vaiheessa, kun maut on helpompi käännellä vihanneksiin. Suolan ja pippurin lisäksi liha kaipaa kuivattuja yrttejä, miksei tuoreitakin. Ropsahdus sokeria tuo varsinkin tomaattien maun paremmin esiin. Kaada vihannekset lihojen perään pataan. Huuhtele pannu lopuksi isolla lasillisella valkoviiniä.

Kumoa pataan myös kokonaisia kirsikkatomaatteja (tölkistä) ja pari peltipurkkia tomaattimurskaa.
Heitä sekaan vielä kanelitanko ja pari laakerinlehteä, lisää edellä mainittuja mausteita jos siltä tuntuu. Sitten koko komeus uuniin ainakin pariksi tunniksi.

Tarjoa persiljasilpulla hunnutettuna ja vaikkapa keitetyn riisin tai (salvia tai sitruuna)risoton kera.

Tänään kuumensin ja siivilöin lopun kastikkeen, siitä tuli jumalaista, sakeaa, tummaa lientä, jonka nautimme spagetin, parmesanin ja hyvän punaviinin  kanssa, kynttilöiden valossa, sateen paiskoessa pisaroita ikkunanpieliin. Tuommoiset tiiviit maut, pitkän, hartaan haudutuksen ja ihanien ainesten kaiut saavat minut melkein nyyhkimään onnesta. Kyllä syöminen on ihanaa!

Happy Place





Niin siis sanoinko mä jo, että mä rakastan Gunnarsinrantaa?

... Gunnarinrantaa?

... Gunnarstrandia?

No anyway. Rakastan.

Vein viikonloppuvieraatkin taas seisomaan jokaiseen merkitykselliseen kohtaan tätä onnellista paikkaa.

Tämä on se kallio, jolle katan piknikin.

Tämä on se kolo, johon pyöräilen yksin lukemaan, salaa, kesken työpäivän.

Täältä näkee Tullarin silmänkantamattomalle sannalle.

Tuolta saapuvat maailman merien rahtilaivat, ja tuonne ne lipuvat.

Tästä kohdasta pitää aina ottaa valokuva.

Mutta näin meidän kesken... sovitaanko, ettei kerrota tästä paratiisista ihan kaikille ;)

15.4.2016

Kalavajahaave








Haave kalavajasta elää.

Näen sieluni silmillä punaisen (tietysti punaisen, mutta ehkä jo hieman sävykkään, harmaaseen kallistuvan kuluneenpunaisen) kopperon, pariovet, jotka aukeavat auringon lämmittämälle hiekkarannalle, miljoonia vuosia sitten syntyneiden kallioiden kainaloon. Näen valkoiseksi maalattuja seiniä kiertävät kevyet hyllyt, kellastuneet kirjat, pyyhepinot, retkivuoteen untuvapeittoineen huoneen nurkassa.

Näen merimiesarkun täynnä filttejä ja viinilaseja, kokoontaitettavan metallipöydän ja perhosensiiveksi haalistuneen pitsikirjaillun pöytäliinan, sileäksi istutun korituolin ja paljon tyynyjä.

Näen kynttilänjalkoja, joiden kylkiä pitkin steariini on juossut elokuisina öinä, ja lyhtyjä, joita suolainen iltatuuli on ruosteeseen suudellut.

Valtamerialukset kulkevat joka päivä vajan editse äänettä satamaan ja satamasta pois, majakan valokiila pyyhkäisee pimeässä nurkkalautaa. Vaja tuoksuu merelle ja kuivalle kaislalle. Seiniin isketyissä nauloissa killuu olkihattuja.

Kun vaja pannaan talviteloille, sen kattoon jää keinahtelemaan helteisten, kiireettömien päivien nauru, kuin värikäs viirinauha.

14.4.2016

Päivän kirja

Tämä kirja on vähän semmoinen ilmiökyllästyneen Kirjatoukan piristys, eräänlainen fuck konmari, ja juuri siksi niin kiehtova. Koska minähän jumalauta siivoan tavaroita pois vain omin päin ja hulluuksissani, en koskaan käskystä, järjestelmällisesti tai ajatuksella. Siksi meillä ei ole enää esimerkiksi yhtä nojatuolia ja yhtä sohvaa, ja siksi kirjahyllyni ammottaa tyhjyyttään ja minä kierrän Hangon kirppiksiä ostamassa omaisuuttani takaisin. Ja ikinä en suostu pikkuhousujani viikkaamaan, ELÄMÄ ON LIIAN LYHYT SELLAISEEN!!

No niin asiaan. Meillä kiertää suvussa (sen hulluuden lisäksi) vahva keräilyvietti ja romukauppiasgeeni. Minä olen ihan kehittymättömimmästä päästä, mutta on minullakin ollut hetkeni. (Pieni kiinalainen ukkeli, pieni kiinalainen ukkeli!) Tavaraa siis on, ja kaikki esineet eivät ole järjellä perusteltavissa. Senkin jälkeen, kun kesällä heitin takaovesta puolet huushollistamme pihalle, ei meidän kotiamme ole voinut minimalismista syyttää. Tai kiittää.

Never stop to think... Do I have a place for this on tavarainhaalijoiden pelastus ja eräänlainen armon huokaisu. Hassuja löytöjään saa rakastaa ja antaa niiden täyttää hiljalleen elämä. Me loppujen lopuksi koostumme kaikesta siitä, mitä meihin matkan varrella tarttuu, oli se sitten henkistä tai fyysistä. Kirjan kirjoittanut ja kuvannut Mary Randolph Carter on myös tämän toisen nerokkaan otsikon (ja kirjan) takana:

Perfectly Kept House is the Sign of A Misspent Life: How to live creatively with collections, clutter, work, kids, pets, art, etc... and stop worrying about everything being perfectly in its place.


Pakko arvostaa.

Kirjan Never stop to think... voi tilata tai poimia mukaansa esimerkiksi Mokosta.
Kirjasta on olemassa pieni videoesittelykin, kaikki kaltaiseni rojunrakastajat voivat katsella sen täällä.

Salaattipöytä toimii aina








Ruokapöydän ympärillä on ollut vipinää ja värikkäitä keskusteluja, kun olemme tehneet tuttavuutta muutamien uusien hankolaisten kanssa. Meidäthän kotoutti Hankoon 11 vuotta sitten eräs kurdiperhe, joten on aika antaa takaisin!

Kun uudet ystävät tulevat kaukaa ja ihan eri kulttuureista, on ensimmäinen ajatus, että pitäisi nyt kattaa pöytään jotain hyvin suomalaista, noin niin kuin opetusmielessä. Mutta sitten sitä muistaa, että emmehän me syö keitettyjä perunoita, karjalanpiirakoita ja munavoita juuri koskaan, emme hernekeittoa, emmekä poronkäristystä puolukkahillolla. Kalakukkoja ei näiltä leveyksiltä edes saa.

Ja niin sitä vain tekee ihan rennoin rantein loppujen lopuksi semmoisen setin, minkä usein laittaa pöytään muutenkin, jos on iso porukka tuloillaan eikä täyttä varmuutta jokaisen ruokavaliosta. Salaattibuffa toimii aina.

Salaattipöytä

Tee pohjaksi suuri vihreä salaatti erilaisista salaateista, pinaatista, versoista, yrteistä.

Laita kippoihin ja kuppeihin erilaisia salaatin lisukkeita, joista jokainen vieras voi koota omanlaisensa salaatin. Tällä kertaa meillä oli säilykkeitä (aurinkokuivattuja tomaatteja, paahdettuja paprikoita, oliiveja, artisokansydämiä, tuorejuustolla täytettyjä paprikoita... ), kukkakaalinnuppuja öljyssä ja chilihiutaleilla, marinoituja, makeita punasipuleita, pähkinöitä, fetaa, leipää. Ja sipsejä, ajattelin, että sipsi sentään on universaali asia!

Pöytään vielä maustamiseen oliiviöljyä, balsamicoa, suolaa ja pippuria, pari basilikaruukkuakin.

Viiniä juo ken juo, ja loput sitruunalimonadia. Jälkiruoaksi riittää valikoima erilaisia suklaakeksejä, kahvin ja teen kera.

Juhlat voivat alkaa!

13.4.2016

Melkein geisha

Jostain syystä Japaniin sijoittuvan kirjallisuuden, tai tietynlaisen japanilaisen kirjallisuuden, tai tiettyjen japanilaisten kirjailijoiden kirjat laskevat stressitasoja ja tuntuvat töiden, vilkkaan seuraelämän, uusien elämänkokemusten ja kiihkeiden kirjojen lomassa kuin vuoristopuroilta, joiden kirkkaasta, vain satunnaisen, tuulen irrottaman kirsikankukan somistamasta virrasta voi juoda jääkylmää vettä pienellä kasvinlehdestä taitetulla kupposella, kaksin käsin ja polvillaan.

Nyt melkein peräkanaa kaksi pientä helmeä, Kissavieras (mainittu täällä, täällä ja täällä) sekä tämä Melkein geisha. Puhdasta nautintoa.

Kuuntele myös kirjailija, FT Minna Eväsjoen miellyttävää jutustelua kirjastaan ja elämästä Japanissa Yle Areenassa, ohjelmassa Miian kanssa.

Tänään kello 21


Taistelemme täällä Herra Kameran ajasta ja huomiosta. Välillä tuntuu, että hän on harvemmin hoivissamme kuin satunnainen kissavieras Coco.

Kaikki haluavat reissumiehestä osansa.

Minä väitän, että kello 21 Herra Kamera on sanonut haluavansa jutella kanssani parisuhdejuttuja kainalokkain sängyssä sekä lukea mulle ääneen, samalla selkääni rapsuttaen, olkapäätäni pussaillen.

Poika puolestaan väittää, että Herra Kamera on ilmoittanut JO AIKOJA SITTEN, että ei malta odottaa ohjelmaa "Lakon ja Herban BOKSI", jota aikoo katsoa kello 21 silmiään räpäyttämättä pojan kanssa sohvalla.

Kello on paria minuuttia vaille. Katsotaan miten käy!

10.4.2016

Makoisat Tsukune-pyörykät






Aika tosi tosi kiva oli tulla viikonloppuna töistä kotiin, kun vastaan tepsutteli yökyläilemään tullut kissa ja ulkoportaille asti leijaili hieno, syvä, vähän makea ruoan tuoksu.

Potkaisin kengät jalastani, olin seissyt koko päivän ja varpaissa puristi. Minut tuupattiin kaari-ikkunan alle nojatuoliin ja käteen työnnettiin jääpaloja koliseva, jumalaisen sitruunainen ja minttuinen vihreä drinkki nimeltä "Mrs" (kuva Instagramissa, resepti HS Ruoka).

Herra Kameralla oli ollut aamusta alkaen Suuri Ruokakriisi (olen salaa tyytyväinen, että hänKIN joskus joutuu kokemaan sen, tiedäthän, kun ei kerta kaikkiaan keksi mitä kokkaisi!), ja vasta ruokakaupan pihassa, juuri kun hän oli valmis tanssimaan kaislalannevaatteessa parkkipaikalla sadetanssin kaltaisen "ruokakriisitanssin", hän muisti auton takaluukussa lymyilleen Kauppalehden Option.

Optiosta löytyi resepti japanilaisiin Tsukune-kanapyöryköihin. Koska Herra Kamera on kykenevä noudattamaan reseptejä, toisin kuin eräät, ohje on tällä kertaa ihan yksi yhteen Option Mikko Takalan testaamaan reseptin kanssa, joka taas puolestaan on Maori Murotan kirjasta Tokyo Cult Recipes

(Jonka nyt sitten tietysti haluaisin omaksi.) 
(Kas näin saatiin taas ujutettua yksi kirjamainos blogijuttuun!)

Pyörykät olivat meheviä ja maukkaita ja kastike makeantahmeudessaan ihan nappi. Semmoista mmm mmm mmm -ruokaa, kun kaikki hymisevät pöydän ympärillä haarukallisten välissä, pyyhkivät kevätsipulia suupielistään ja uittavat lopuksi vielä etusormeaan jäähtyneessä liemenrippeessä.

Tsukune

Koko resepti ja valmistusohje sanasta sanaan on siis peräisin Optiosta, täältä. Paitsi että Herra Kamera keittiötiimeineen kokkasi samaan syssyyn isomman satsin, pullerot olivat maanmainioita vielä seuraavanakin päivänä.

400 gr broilerinjauhelihaa
2 kevätsipulia hienonnettuna
2 cm kuorittua inkivääriä raastettuna
1 rkl soijakastiketta
1 rkl miriniä
1 tl seesamiöljyä
1 kananmuna
1 tl maissitärkkelystä

Kastike:
3 rkl soijakastiketta
3 rkl miriniä
1 rkl sokeria
1 rkl osterikastiketta
1 valkosipulinkynsi murskattuna

Sekoita kastikeainekset kulhossa.
Sekoita kaikki taikina-ainekset ja pyörittele pingispallon kokoisiksi pyöryköiksi. Paista kypsiksi runsaassa öljyssä.
Lisää joukkoon kastike ja paista kunnes kastike on imeytynyt tasaisesti pyöryköihin.


Ihanat kankaiset lautasliinat: Kämppä (Vanhassa Kauppahallissa)