Tuoksukynttilän voittaja on...

Tuoksukynttilä-arvonta on päättynyt ja voittaja löytynyt!

(Kirjoitin kaikki osallistujat numerojärjestyksessä ylös, myös kaksi facebookin kautta osallistunutta, poistin parit tuplat, ja annoin random.orgin arpoa numeron, joka oli 8. Ameliamelian jouduin diskaamaan, joka oli minusta ihan hirveän julmaa, mutta kun olin laittanut osallistumisen takarajaksi tänään klo 12.)

"Book addict lupaa eniten, aistimus melkein jo leijailee tänne: sopivan mystinen ja arvokkuutta tihkuva tuoksusikermä!" vastasi tuo onnekas numero 8 eli hpkorp ja hänelle lähtee tuota pikaa sähköpostia ja osoitetiedustelua. Ja sitten se Book Addict!

Olipa kiva että osallistuitte, kiitos. Ja kiitos Tian Veranta yhteistyöstä.

Kuvassa on tyttärille valitsemani Think Pink-kynttilä, joka tuoksuu macarons-leivoksilta, viinimarjoilta ja vadelmilta. Samalla reissulla valitsin Tian puodilta itselleni Korresin korallilakkaa omiin sormiini, nuoremmalle typykälle pinkimpää ja vanhemmalle huikean dramaattisen, vadelmaöljyä sisältävän tumman huulipunan. Instagram-kuvani ei oikein tee oikeutta väreille, mutta ihania ovat!

Ensi viikon ohjelma

Saimme ensi viikon hiihtolomalle kykyjämme vastaavan tehtävän:

"Keräisittekö yläpihan sitruunapuista sitruunat, niin kasvattavat taas entistä runsaammin uusia tilalle?"

Miten kauan Limoncellon valmistus muuten kestää?

Kuvat: Villa Le Menestrel, lokakuu 2015. 
Tunnelmia aikaisemmilta Menestrelin reissuilta kootusti täällä.

Tuo aika nuoruuden, tuo aika rakkauden

Edellisen postaukseni saattelin facebookissa matkaan lukijaltamme Marinalta saamani sitaatin siivin:

"Tämä on minun ainoa elämäni, ja tämä on minun ainoa olemassaoleva hetkeni. 

Elossa, ainoa minä, tämän ainoan kerran." 

Pirjo Levo

Aika kova. 

Tai siis periaatteessa ihan perusasioita, ellei ole buddhalainen, mutta miten sen välillä unohtaakin? Luulenpa, että kriiseilyni liittyy juuri tähän. 

Yhtäkkiä sitä ymmärtää, 

että hei tässä se nyt on, 

tämä on se "elämä" mistä kaikki puhuvat. 

Hirveät paineet.

Vieressä suurenmoisesti kukkiva nuoruus on palauttanut mieliin kaikuja siitä tunteesta, kun kaikki oli vielä edessä, vapaus oli päätä huumaavaa ja aikaa oli mittaamattomasti. Juuri näinä päivinä muistan, että minulla oli vanhojenpäivissä 20-luvun charleston-mekko, otsalla keikkui sulkapanta ja pitkien hansikkaiden verhoamissa sormissa imuke, ja että vuotta myöhemmin juoksimme koulun portaita alas pihalla odottavaan, lakanoilla koristeltuun rekkaan ja meillä oli Ranskan vallankumouksesta muistuttavat punaiset myssyt, maiharit ja valkoiset paperihaalarit ja Marseljeesin lisäksi me lauloimme Oi niitä aikoja.

Minusta on kyllä ihan mahtavaa olla tässä iässä, ja tässä elämänvaiheessa. On toki tosi kivaa olla alle parikymppinen, mutta ei enää neljäkymppisenä. Mutta jos jotakin siitä KAIKKI ON MAHDOLLISTA fiiliksestä voisi vielä antaa liimautua yltympäri kroppaansa diskoglitterin lailla? Koska kaikkihan on? 

Minulla on oman elämäntapa-arvioni (uskon niihin "suklaa ja punaviini ehkäisevät kuolemista"-juttuihin) noin 60 vuotta edessä, joten lienee ihan turhaa heittäytyä muumioksi ihan vielä, vaikka minulla ikuisena päiväunittelijana olisi siihen kyllä todella hyvät mahdollisuudet, etten sanoisi luontaiset edellytykset.

Mutta voi haukotus mitä höperrän, sallikaa mun nauraa itse itselleni. Olo on kuin eilisaamun Hesarista: "Karhukainen heräsi 30 vuoden talviunesta"! 

Lupaan palata ruotuun pian. Jos minulla mitään ruotua on koskaan ollutkaan? 

Hyviä lahjaideoita 18-vuotiaalle: kaunis pieni käsilaukku, lahjakortti Helsingin kuumimpaan hotelliin, kullanvärisiä folioilmapalloja bileisiin :)

Elämä on juhla

Hei, onko täällä enää ketään? ...ketään ...etään ...tään ...ään ...ään ...ään...

Olen ollut poissa, enkä ole ihan varma olenko kunnolla palaamassa kehiin vieläkään, mutta hei: ainakin olen tässä juuri nyt! Nautitaan niin kauan kuin tätä kestää. Yhtään en tiedä mitä aion sanoa.

Yritykseni hillua ilon kanssa on onnistunut vain paikoitellen. Vielä ei siis ole raporttia siitä miten he sen tekevät, elämäniloiset ihmiset. Mörrimöykky on edelleen ymmällään. Olen vasta ylipäätänsä uskaltanut laskea ihmisiä takaisin elämääni. Pitkähkön ajan ja yhä kiihtyvässä määrin viime aikojen saldona on ollut sellainen määrä luottamuspulaa ja epäuskoa ihmisten tempausten edessä, että olin jo valmis muuttamaan johonkin vuorelle, kenties luolaan. (Kyllä, ajattelin jo valmiiksi että nuotion tuhka takuulla toimisi ihan kelpona kajalina, sillä ilman silmänrajauksiahan minä en suostu erakoitumaan.) Haaveilin elämästä biisoninkarvamekossa, hiukset rastoilla. Nyt olen kuullut itseni sanovan uudestaan ja uudestaan ja uudestaan "tulkaa meille, mä kokkaan jotain, istutaan ja jutellaan."

On nimittäin havaittavissa seuraavaa, ruoanlaittohalut ovat palailemassa. Se on loistava merkki, ihan verrattavissa merien jakautumiseen ja mitä näitä nyt on ollut. Sillä kyllähän minulle patojen hämmentäminen, hyvin syöminen ja syömisestä nauttiminen on ehdottomasti puhdasta iloa. Ruoanlaitto ja rakkaus, ne kulkevat käsi kädessä.

On myös hyvin vaikeaa kulkea pää riipuksissa otsa maata laahaten vaikka mieli tekisi, kun vieressä tapahtuu jotakin niin säkenöivää kuin 18-vuotispäivät! Erittäin piristävää, että tämä sankaritar ei kainoile juhlallisuuksien kanssa. Ehdottomasti ensin yksi viikonloppu sänkyyn kannettuja aamiaisia ja muista juhlallisuuksia perheen kesken, ehdottomasti mummo ja vaari, ja ehdottomasti sitten kullalla silatut synttärijuhlat tyttökamuille seuraavana viikonloppuna. Ehdottomasti paljetteja, ehdottomasti konfetteja, ehdottomasti kermavaahtoa ja ehdottomasti mansikkakastiketta. Ja sitten onkin vanhojen tanssit, ja lisää kimallusta, sylin täydeltä tylliä ja elämä on yhtä juhlaa! Ah, mikä ihana ikä!

On ihan voittajafiilis kun tajuaa, että on saanut kasvatettua ensimmäisen napanuoranjatkeensa ihan oikeaksi aikuiseksi. Mutta ei sen sitä tarvitse tarkoittaa että me vieläkään ruvattais nukkumaan eri huoneissa, perhepeti 4ever. Äidin kulta.

Lisää iloja. Minulla on nyt myös 12 pulloa pienten samppanjatalojen erilaisia samppanjoita. Te kenties muistatte sen puheluni hengästyneenä pesukarhuna? Tuossa ne tinakaulaiset nyt seisovat tärkeinä piirongin päällä, jokainen kuplien lisäksi pullollaan tarinoita, joista olen saanut jo alustavia makupaloja 4000 kilometriä Volvo Amazonilla viinitilalta toiselle ratsastaneelta ritarilta. Kirjoitan nopealla käsialalla ristiin rastiin sanomalehden reunaan samppanjatilojen nimiä ja sidon pullojen kaulaan rusetteja sen mukaan miten minua valistetaan. Sain myös 12 kaunista, pientä samppanjalasia, joista olen haaveillut. On aivan hemmetin vaikeaa olla tämän näyn keskellä depiksessä, siinä onnisuu vain kaltaiseni synkistelijä, ja hänkin huonosti.

Kirjoista: Aila Meriluoto auttaa aina, voinpahan ajatella, että ihan noin pöpi mä en sentään vielä oo. Aila Meriluoto on ehkä mun voimaeläin. Ja muutenkin tekee hyvää lukea vanhemmista, viisaammista naisista, viimeisimpänä Eeva Joenpelto-elämäkerta, Elämän kirjailija. Pakko arvostaa näitä hankaliksi heittäytyjiä. Mitä hienoa on loppujen lopuksi helppoudessa?

Viime viikon torstaina sanoin, että mikään ei ilahduttaisi mua niin paljon kuin että jos Sohvaperunat palaisi ruutuun, että kaikenmaailmaan roskaa tehdään kausitolkulla mutta missä on Sohvaperunat. No arvatkaa mikä alkoi perjantaina, ihan puskista.

Ja yhtäkkiä elämä onkin taas simpukoita, kukkoa punaviinissä ja seikkailuista haaveilemista. Hoivakissakin on kylässä, kiertyy mutkalle auringon valeleman nojatuolin selälle silmät nautinnosta sirrillään.

Todella vaikeaa olla hieman hyräilemättä. Todella vaikeaa.

Muistutan teitä muutamasta jutusta vielä lopuksi:

Ystävänpäiväarvonta, jossa on jaossa ihana ranskalainen tuoksukynttilä on käynnissä vielä tämän viikon. Käy osallistumassa täällä.

Seuraava etätyöpäivä eli Luova Työpäivä on perjantaina 4.3. Kannattaa tulla läppäri tai mikä lie pora kainalossa, koska siellä on hyvä fiilis! Tämä on Creative Hanko-yhteisömme tekosia, ajantasalla pysyt seuraamalla fb-sivuamme.

Ja onhan siellä kalenterissa lempipäiväni tiistai 8.3. ympyröity sykkivillä sydämillä ja eväät mietitty, sillä silloin Hangon kirjastossa itse Kirjatoukka puhuu "Elämänsä kirjoista" klo 18 alkaen!

Ystävänpäivää!

Olen ollut huono blogikaveri viime aikoina, omissa ajatuksissani, kokolailla hissun kissun. Siksi otinkin ilomielin vastaan Tian, satunnaisen työnantajani ehdotuksen juhlistaa huomista Ystävänpäivää (sillä ystäviä te olette <3) pienellä blogiarvonnalla.

Kerroin marraskuussa teille ihanasta tuoksukynttilästä, joka sopi tietysti kuin nenä päähän tämmöisen kirjahullun/ kynttilähullun/ Ranskahullun -huusholliin. Tian Veranta-kauppa on ottanut yli 100-vuotiaan ranskalaisen kynttilätalon tuotteita nyt laajemminkin valikoimaansa, sekä kivijalkakauppaan täällä Hangossa että verkkokauppaan, ja sen kunniaksi minulla on lupa arpoa teidän kesken yksi kauniisti pakattu kynttilä Rendez-vous à Paris-sarjasta.

Homma menee näin: kurkkaa Tian Verannan nettisivuille ja kerro mikä kynttilöistä olisi suosikkisi: Girly Flower, Bobo Brunch, Think Pink, Nail Bar, Love Story vai juurikin tuo Book Addict? Tuoksuista on sivuilla pieni luonnehdinta. Kommentteja voi tiputella tulemaan sunnuntaihin 21.2. klo 12 saakka, illalla arvomme voittajan. Muista antaa sähköpostiosoite! Tian Veranta postittaa mieleisen tuoksukynttilän sitten jollekin onnelliselle tai sen voi halutessaan noutaa Hangon kaupasta.

Onnea arvontaan!

Kansikuva

Meidän 10-vuotisjuhlakuvamme, mereen katettu illallispöytä päätyi Hangon uuden matkailuesitteen kanteen. Miten kuva syntyi, siitähän kerrotiin täällä.

Hangon 2016 matkailuesite on tilattavissa matkailutoimiston sivuilta.

Le Suquet, mistä Cannes alkoi

Katselimme jokin aika sitten Nizzaa yläilmoista: Nyt kiipeämme näiden kuvien myötä lokakuisen Cannesin vanhaan kaupunkiin, Le Suquetin linnankukkulalle. Seuraavalla reissulla (joka koittaakin yllättävän pian, tilanne vaatii nyt nimittäin kipeästi Ranskaa) aion koluta kapeat, mutkittelevat mukulakivikujat tarkemmin, käydä kirkossa ja linnan museossa, viipyillä tornin näköalan äärellä. Viimeksi vain viipotimme ylös ja alas, vilkaisimme merelle, olimme olevinamme kiireisiä turistintöissämme. Pöhköt.

Täältä Cannesin tarina nimittäin alkoi. Talot ovat monta sataa vuotta vanhoja, jyrkät portaat kiiltäviksi kuluneita, kaduilla kaikuu näennäisestä nykyajasta huolimatta mennyt maailma.

Vaikka Euroopan aatelistoa oli muutaman siniverisen verran viettänyt talviaan jo 1700-luvulla lähtien edempänä rannikkoa, Nizzassa, oli Cannes tyystin tuntematon kalastajakylä, tuskin edes kartalle merkitty. Kunnes sattuman oikusta englantilainen lordi Brougham joutui pysähtymään vuonna 1834 näille kulmille tyttärensä kanssa. Parivaljakon oli tarkoitus päätyä Italiaan parantelemaan uupumusta ja sydänsuruja (lordi) ja keuhkotautia (tytär) mutta matka tyssäsi vaatimattomaan, muutaman sadan asukkaan kaislarantaiseen kyläpahaseen. Nizzasta eteenpäin Välimeren aluetta riepotteli nimittäin kolera, rajat oli visusti suljettu.

Mutta ei hätää Lord Brougham! Aurinkohan paistaa ihmeen siniseltä taivaalta, ilmasto on leuto ja tuoksua täynnänsä, sakea kalasoppa maistuvampaa kuin missään muualla. Lordi kenties seisoskelee keittolounaasta kylläisenä, valkosipulilta kevyesti tuoksahtaen ja alueen persikanvärisen viinin humalluttamana juuri tässä, 1000-luvulta peräisin olevan roomalaisen linnoituksen muurien varjossa, katselee alhaalla välkehtivää vettä, Lérinsin mystisiä saaria ja tuntee huoliensa liudentuvan lempeän tuulen mukana tiehensä. Meren ja vuorten välissä on niin helppoa hengittää. Hän ei halua enää minnekään, hän haluaa olla osa tätä valoa.

Vain pari vuotta myöhemmin Lord Brougham oli rakennuttanut Cannesiin valtavan huvilan, tyttärensä mukaan nimetyn Villa Eléonoren. Joukko kruunupäitä ja muita arvon ihmisiä seurasi pian perässä ihmettelemään mikä kumma kolkka lordin sydämen oikein vei. 1850-luvulle saavuttaessa Cannes oli jo mitä muodikkain talvilomanviettopaikka. Rivieran lumo oli syntynyt.

Villa Eléonore on edelleen olemassa, sitä voi käydä kurkkimassa rautaporttien takaa Avenue de Docteur Picaudilla. Musée de la Castressa kukkulalla saa kokea häivähdyksiä lordi Broughamin ja hänen seuraajiensa ajoista. Lordi Broughamin patsas seisoskelee ajatuksissaan petankinpelaajien kalkkeen keskellä Les Allées de la Libertée-aukiolla...

Voi miten paljon minulla onkaan vielä koluttavaa, tuossa pienessä kyläpahasessa!

Tutustu Cannesin villoihin pienen videoklipin muodossa, kas täällä.

Kiitos mielikuvituksen lentoon saattavista faktoista taas Helena Petäistön mainiolle matkakirjalle "Nizza, Cannes & Biarritz".

Alkuvuoden valossa

Voi kuinka monta kertaa olen yrittänyt kirjoittaa, mutta sanat eivät vain putoile sormenpäistä entiseen malliin. Loppuvuosi ja tammikuu vetivät kölin alta oikein kunnolla ja helmikuu jatkaa jakamalla avokämmentä kylmällä kädellä.

Aikani riuhdottuani ajattelin, että hei, en taistele enää vastaan. Jos maailman on nyt tarkoitus mua murjoa, niin murjokoot sitten. Heittäydyn uteliaaksi muovailuvahaköntiksi, katson mitä minusta ollaan puristamassa (varmaankin timanttia?) ja yritän sinne iskujen väliin upottaa kaikkia kivoja asioita. Kuten iloisia ihmisiä.

Tämän keksin ihan vasta juuri. Juttelin yhtenä päivän puhelimessä erään partasuun kanssa. Hän oli lähdössä retkelle Ranskaan samppanja-alueille, kuvaili matkasuunnitelmiaan ja epätoivoisia yrityksiään ostaa ranskalaiselta auto (päätyi mopoon). Ja hän kuvaili pieniä samppanjataloja ja viinitiloja ja jännittäviä rypäleitä ja Lyonia ja kaikki mitä ja miten hän minulle kertoi nauratti minua niin paljon että kyyneleet vain sinkoilivat valkoiseksi rapatuille kiviseinillemme pisaroimaan ja puhelun jälkeen näytin onnelliselta, hengästyneeltä pesukarhulta. Pesukarhulta, jolle on luvassa laatikollinen samppanjaa.

Siitä sitten sain päähäni, että nyt on hakeuduttava ilon pariin ja naurun piiriin ja vähän vikkelään sittenkin. Ei täydellisten ihmisten seuraan, vaan sellaisten, joissa asuu, joista PURSUAA ilo kaikesta huolimatta.

Kunhan opin jotain, raportoin heti. Elämän tutkimusmatkailija Toukka palveluksessanne.

Vanha kunnon uunijäätelö

Kylmä mutta hauska henkäys menneisyydestä. Kuka muistaa uunijäätelön?

Siis onhan se nyt aika pöljä, mutta samalla jotenkin kiehtova. Aina yhtä hihityttävä ajatus tunkea jäätelöä kuumaan uuniin.

No, tykkäät kumminkin, joten täältä pesee ohjetta:

Lado jotakin keksintapaisia uunivuoan pohjalle. (Uunivuoka voi olla pyöreä, suorakaide tai vaikka kolmio, ei haittaa. Kunhan litran jäätelöpala mahtuu!)

Vatkaa 4-5 valkuaista, 2 1/2  dl tomusokeria, hitunen vaniljasokeria ja tirskadus sitruunamehua tiukaksi vaahdoksi. Vanha kikka on kääntää kulho ylösalaisin. Pysyykö?

Nosta litra toffeejätskiä keksien päälle ja hunnuta jäätelö halutessasi vielä marjoilla (tässä tapauksessa pakastemansikoita).

Ja nyt: kovaksi vatkattu valkuaisvaahto on vedeltävä nopeasti ja hövelisti pitkin poikin jäätelö-mansikkakekoa, kaikenlaiset ihanat aaltoilut ja pienet huipahdukset ovat plussaa lopputuloksen kannalta. Mutta tarkkana, yhtään koloa ei saa jäädä, vaahdon on peitettävä jäätelö (ja marjat) kauttaaltaan!

Lopuksi koko komeus kuumaan uuniin muutamaksi minuutiksi, marengin väri kyllä kertoo koska huippuvuori on aika nostaa suoraan pöytään ja niiden hihittelijöiden käsien ulottuville.

Hyvää!

Tästä tulee varmaankin yhtä iso hakusanahitti kuin nakkipiilosta. Maailma tulee muistamaan minut nakkipiiloista ja uunijäätelöstä. Huokaus.

Elä reunalla

Vaikka pääsimmekin juuri vasta tammikuun korkean kynnyksen yli helmikuuhun, niin tässä menovinkki maaliskuulle. Meillä on jo liput ostettuna.

Sain HOMMAGE A TOPOR -illanvieton koordinaattorilta ja taidemaailman luonnonvoimalta Krista Mikkolalta oheiset terveiset. Villi ja vallaton tiedote antaa vihjeitä illan kulusta ja luonteesta, mennään siis sillä!

(Niin, ja Roland Toporhan, jonka teksteihin esitys perustuu, oli melkoinen "enfant terrible"; ranskalainen kirjailija, kuvataiteilija ja elokuvaihminen, surrealisti, humoristi ja varsin makaaberi. Esityksen ohjaaja ja yksi esiintyjistä Pasquale D'Incà oli vuonna 1997 kuolleen Toporin ystävä.) 

* * *

PASQUALE D'INCA - HOMMAGE A TOPOR

"Elä reunalla, jottet kuole keskellä!"

5 näyttelijää, muusikkoa, laulajaa... 

Aforismeja, lauluja, monologeja, dialogeja...

Duras kohtaa Godardin, hovinarri paavin ja jumalan...

Groteskia, absurdia, röyhkeää, dramaattista...

Erotiikkaa, rakkautta, hellyyttä, hauskuutta, ha haa!

ELÄKÖÖN ENERGIA, ILO, HUUMORI - TOPOR TERVEHTII TEITÄ!

Esiintyjät:

Pasquale D'Incà, Kristof Dadi, Charles Auburdin, Yannick Benahmed ja Pierre Fayet.

Tuotanto: 

Labo & Ludus, Ranska

SAVOY-TEATTERI, HELSINKI

Lauantaina 19.3.2016 klo 19. 
Kesto n. 1,5 tuntia.

Esitys on ranskankielinen.

Lisätietoja: Savoy

Liput: Lippupalvelu