20.11.2016

Mikä ihana ilta!














Hei pitkästä aikaa.

Kirjoitushalut ovat olleet vähissä, laskeutuminen Kreikasta ei totta vieköön ole sujunut kivuttomasti. Itsekseenoloon tottui. Siihen, ettei koko ajan tarvinnut olla huolehtimassa muiden tarpeista, elää muiden aikataulussa. Marraskuun umpipimeys, kylmyys ja hiljaisuus eivät varsinaisesti ole helpottaneet asettumista. Illat tuntuvat sietämättömän pitkiltä, aamut eivät taivu valon puolelle millään. Kaipaan hulinaa, katuja täynnä kahviloita, vilkasta ulkoilmaelämää yötä myöten, musiikkia, tuoksuvia iltoja, lämpöä.

Viimeisen kymmenen vuodena aikana olen hiljakseen purkanut monta väitettä, joita olen hokenut, koska niin on kuulunut sanoa, koska tietyt mielipiteet vain ovat jotenkin yleisesti ottaen oikeampia kuin toiset.

Joulujutun jo tiedättekin. Hoin vuosia muiden mukana että joulu on ihanaa aikaa vain tajutakseni, etten itse asiassa välitä joulusta juuri ollenkaan. (Tosin jos näkisitte kotimme eilisten joulukadun avajaisten ja niiden seurauksena siinneen koristeluvimman jäljiltä, ette uskoisi sanaakaan tuosta edellisestä lauseesta :))

Olen myös sanonut, että rakastan käpertyä kotiin ja myysailla villasukissa. Että borta bra men hemma bäst. Paluuni jälkeen olen tullut tulokseen, että haluaisin tässä elämässä sittenkin vain matkustaa, seikkailla ja istua kuppiloissa katsomassa ihmisiä.

Onneksi marraskuu on tarjonut ainakin jälkimmäiseen mahdollisuuksia.

Torstaina koitti vihdoin vuosi sitten ääneen lausutun ajatuksenpoikasen lopputulos: Beaujolais Nouveau-bileet. Olin valinnut juhlakansalle kolmeksi päiväksi meidän Kino Olympiaan leffan, ranskalaisen Tämän jälkeen. Pidin kovasti, vaatii suurta rohkeutta tehdä noin vähäeleistä tänä actionin aikakautena. Elokuvateatterista painelimme viimaisen kaupungin läpi kaulahuivien suojissa sysimustaan satamaan ja Ravintola Makasiinin takaovista sisään.

Mikä tunnelma! Mikä tuoksu!

Isäntämme oli taitavine keittiötiimeineen tahkonnut meille erinomaisen viiden ruokalajin menun, jonka kanssa maistelimme kahta eri pullollista nuorta Gamaytä. Parjattuun uuden sadon viiniin ei kannata suhtautua kuten punaviiniin, tai punaviineihin sitä vertailla, vaan ottaa viini vastaan ihan omanlaisenaan avoimin mielin. Juoda isoin kulauksin vaikka maitolasista, hyvän ruoan kaverina, antaa makuelämykseen puoltavasti vaikuttaa riemuntunteen siitä, että sato on nyt korjattu ja kellareissa kypsyy taas mainioita juomia monille vuosille. Beaujolais Nouveaussa on hilpeyttä, elämäniloa ja ...banaania.

Suuri kiitos iltaan osallistuneille minunkin puolestani. Mikään ei olisi tehnyt minua juuri nyt iloisemmaksi kuin vilkas puheensorina, naurunremahdukset, pitkät, polveilevat keskustelut ja hauskasta illasta nauttivien ihmisten - tuttujen ja tuntemattomien - kasvot. Tavallisena torstaina! Juhlat jatkuivat perjantaina, silloinkin loppuunmyydylle salille. Osallistuneiden kiihkeät toiveet ensi vuoden kekkereistä on kuultu ja korvan taakse laitettu. Palaamme asiaan.

6 kommenttia:

  1. Beaujolais on maistamatta, mutta teidät juhlat kuulostaa kadehdittavilta. Tämän jälkeeen oli syy, miksi ajattelin jättää kommentin. Aivan ihana elokuva, johon solahdin mukaan. Olet aivan oikeassa, että vähäeleisen elokuvan teko vaatii tässä ajassa rohkeutta. On hienoa, että niitä tehdään. Vähäeleinen, mutta niin täysi. Ja ne kirjat kaikkialla !
    Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi oi ne kirjat! Sekä päähenkilön kodissa, hänen äitinsä kämppä, vuoristomökki. Ah!

      Poista
  2. Näytät niin ihanalta. Ja onnelliselta! Tuollaista matkaa taitaisin tarvita minäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nätisti sanottu. Olin kyllä erittäin onnellinen tuona iltana, ja matka teki kaikin puolin hyvää, ehkä se sitten näkyy.

      Poista
  3. Minusta tuntuu, että voi olla sekä että. Minä halusin monta lasta ja perheen. Enkä totta vieköön IKINÄ halua luopua heistä. Ja silti nykyään haluan kipeästi olla yksin aina silloin tällöin. Pidempikään aika ei haittaa välillä. Olen aina kokenut olevani erittäin sosiaalinen. Ja silti erakkous on nykyään aika ihanaa. Minä RAKASTAN kotoilua, mutta silti on jatkuva kaukokaipuu. Eikä kai toinen estä toista. Onnellinen se, joka saa siis joka lajia sopivissa suhteissa. Parasta elämässäni on tässä vaiheessa siis vuorotyö ja sen mukanaan tuomat arkivapaat. Arjet, jolloin KAIKKI MUUT on koulussa/töissä. Jos jotakin vielä tältä maailmankaikkeudelta saisi pyytää, niin se olisi rutkasti löysää rahaa. Se toisi kuin toisikin minulle onnea =matkustelua. Minulla on olemassa THE LISTA. Paikat jotka haluaisin nähdä ennen kuolemaani. Ja se mokoma pitenee koko ajan. Mutta mikä ihaninta. TIEDÄN, että jos kuolen tulevana yönä: Olen saanut elää täyteläistä ja ihanaa elämää. Minulla on kaikkea mitä toivoin ja enemmänkin. Ja jotenkin tunnen yhteyttä nyt sinuun. Nauti ja anna haaveiden lentää<3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot niin oikeassa: "Onnellinen se, joka saa siis joka lajia sopivissa suhteissa."
      Koitan muistaa tämän. Ilman kotia, johon palata, ei matkantekokaan olisi niin nautinnollista.
      Hyvä viesti. Jatketaan haaveilua, kiitollisina olevasta.

      Poista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"