3.11.2016

Yksin Kreikassa kirjoittamassa

Katsokaas, mihin törmäsin.

Ateenalaissyntyinen, mutta sittemmin englantilaistunut Daphne Kapsali otti hatkat kotikaupungistaan Lontoosta viettääkseen sata päivää pienellä Sifnoksen saarella, Kreikassa, yksin.

Hänen tarkoituksenaan oli kirjoittaa, ja sen hän tekikin. Ensin blogia, ja lopulta blogin myötä syntyneiden 100 tekstin pohjalta kirjan. Kapsalin kirjasta tuli pienimuotoinen menestys, jota on verrattu jopa monelle tärkeään Eat Pray Loveen. Tässäkin kun kyse on rohkaisusta omien unelmien toteuttamiseen ja vanhasta vapautumiseen. Oman elämänsä muuttamisesta.

Lopulta Kapsali jäi saarelle pidemmäksikin aikaa, palasi sitten Lontooseen, ja nyt käsittääkseni seilaa molempien paikkakuntien väliä.

Kirjasta en osaa sanoa vielä juuta enkä jaata, vasta painoin nettikirjakaupan tilausnappulaa. Mutta koska minä olen minä ja intoilen aina etukäteen, halusin jakaa tiedon kirjan olemassa olosta teille heti.

100 Days of Solitude, Daphne Kapsali
"How far do you need to go to find yourself?"

2 kommenttia:

  1. Kirjailija Katja Kallio avautuu 11.9.2014
    naistenlehdestä löydetyssä lyhythaastattelussa:

    "Pakkoeristän itseni kuukausittain viikoksi kirjoitusleirille Hankoon.
    Olen siellä yksin ilman nettiyhteyttä ja puheseuraa.
    Sellainen yksinäisyys on sekä pelottavaa että kiinnostavaa."

    Oma kommentti: Arvostannn. Ja vielä yksi n.


    Nikadora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen tavannut Katja Kallion täällä muutaman kerran! Hienoa, että hän on löytänyt Hangon jo aikoja sitten. Kuten ennen matkaa kirjoitinkin, Hanko olisi juuri se paikka jota etsisin kirjoitusperiodia varten, ellei tämä jo olisi kotikaupunkini :)

      Poista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"