4.7.2016

Rosteria










Takana yhden yön pikainen Helsinki-piipahdus, johon kuitenkin mahtui paljon kaikkea kivaa.

Kävimme mm. testaamassa upouuden Rosterin Kauppatorin kupeessa, ensin iltapäiväcocktaileilla ja niistä, ja miljööstä, vakuuttuneina sitten seuraavana päivänä myöhäisellä lounaalla. Itse asiassa lounasvarauksemme hoitui kuin itsestään, kun The Aihinen nappasi meidät kiinni kurkistelukierrokselta livahtaessamme alakertaan. Lyhyen ja leppoisan juttelutuokion jälkeen pöytävaraus oli lukkoon lyöty, ja se tosiaan löytyi seuraavana päivänä kirjoista ja kansista vaikka mestarikokki ei sitä mihinkään kirjoittanutkaan. Niin toimii todellinen ammattilainen.

Sali oli viikonlopun lounasaikaan (ravintola aukeaa lauantaisin klo 14) täynnä, kesän toistaiseksi yksi kuumimmista päivistä pakkasi ilman sakeaksi. Ulkopuolella kupli villi ja värikäs Pride. Oma liha-annokseni valkoisine papuineen oli turhan tuhti ja talvinen siihen hetkeen, myönnän että valitsin sen listalta ihan vain siksi että siinä kohtaa ruokalistaa luki "uppomuna":) Isot pisteet leivän kanssa pöytään kannettavasta kulhollisesta rapeaa ja erinomaisessa kastikkeessa pyöriteltyä vihreää salaattia, harvinainen herkku kaikessa yksinkertiasuudessaan.

Tillicocktailia en olisi tullut valinneeksi ilman suosittelua, se osoittautui kuitenkin taivaalliseksi aloitukseksi. Mutta soiko naistenhuoneessa todellakin repeatilla Tauskin Sinä vain???

Seuraavaksi kokeilen: Rosterin Chef's Table-pöytiä alakerrassa, koska mikä voisi olla kiehtovampaa kuin katsoa ravintolakeittiön hyörinää ja ehkä jopa vaihtaa pari sanaa annosteni parissa työskentelevien kanssa. Mukaani haluaisin Satun ja Timon, kuuleeko Oulu?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"