Parantava Pho

Kun sain temmottua käpäläni irti juustonaksupussin hampaista, alkoi terveellinen toipilaan elämä. Kuten sanoin, tiesin kyllä mm. valkosipulin, kurkuman ja inkiväärin tulehdustaehkäisevistä voimista ja ymmärsin, että niitä supervoimia ei naksupussissa piillyt. Viimeinen mitä tähän hätään tarvittiin, oli joku pöpö jylläämään leikeltyyn Kirjatoukkaan ja kun Nyt-liite muistutti juuri sopivasti Pho-keiton olemassa olosta, päätettiin tehdä sitä siis.

Silleen helpoimman kautta, niin kuin aina, tai varsinkin nyt. Ei keitelty häränhäntiä ei.

Toipilaan pikainen Pho

Leikkaa naudan sisäpaistia (meillä oli 600 g) ihan ohuiksi, pieniksi siivuiksi. Paista pannulla nopeasti ja nosta lautaselle odottamaan.
Kuullota samaisella pannulla sipuli ja pari valkosipulinkynttä, pienittyjä tietenkin, sekä ohuita porkkanasiivuja.
Laita suureen kattilaan reilut pari litraa vettä ja heitä joukkoon kaksi lihafondia, sipulit, valkosipulit ja porkkanat. Pieni liemeen myös pari punaista chiliä rinkuloina, inkivääritahnaa (tai kaikin mokomin tuoretta inkivääriä raastettuna), kanelia ropsahdus, tähtianis tai pari, muutama kokonainen neilikka, sokeria ja kalakastiketta. Maistelemalla maku asettuu kohdilleen, ei se soppa siellä vietnamissakaan ole aina just samanlainen, vaan omanlainen. Kardemummaakin käytetään, vaan sitä meillä ei nyt ollut käden ulottuvilla. Laita lihat lopuksi mukaan porisemaan iloiseen joukkoon muutamaksi minuutiksi.

Teimme sen verran ison satsin, että siitä riittäisi pariksi päiväksi. Nuudelit keitimme siksi aina joka aterialle erikseen, jotta ne eivät lilluisi ja lötkistyisi uudelleenlämmityksen yhteydessä. Jos teet vain pienen määrän, voit laittaa litteät nuudelit viimeisiksi neljäksi-viideksi minuutiksi mukaan.

Pöytään katoimme pienissä kipoissa mung-ituja, pilkottua kevätsipulia, korianteria, minttua, basilikaa, lime-lohkoja, Sriracha-kastiketta ja soijaa. (Korianterista, mintusta ja basilikasta poimin lehdet tarjoiluun ja hienonsin varret liemeen, koko puska käyttöön siis.) Soijaa kaadoimme pikkuruisiin kuppeihin, ja nostimme puikoilla lihapaloja liemestä siihen dipattavaksi. Sitten puikoilla kalasteltiin nuudeleita perään ja lusikalla lientä. Melkoista ryystäntää, mutta ah, niin hyvää!

Nyt aidon phon ystävät raapivat päätään tuon keiton keltaisen värin takia. Kyllä, ropistelin liemeen kurkumaa, koska tulehduspeikko. Ei, se ei todellakaan kuulu pho-keittoon, liemen tulisi olla kirkas.

Lopputulos: kaikki tykkäs, mitään ei jäänyt, maistui joka päivä vähän erilaiselta, välillä lisättiin vettä ja maustehia mielen mukaan, ja mikä tärkeintä, paraneminen edistyy hienosti. Kiitos valkosipuli, inkivääri, kurkuma, chili, lime & co!

Niille, jotka kaipaavat kunnon reseptejä eikä mitään höpinöitä: iisi pikaversio tai Kiran kunnianhimoisempi pho.

Kuvassa näkyvä valkoviini nautittiin sekin puhtaasti lääkitsevässä tarkoituksessa.

Looking for the unexpected

Herra Kamera Kiasmassa. Ja Mapplethorpe.

Mitä pidit, kysyn.

"Kun tietää, että Mapplethorpe on elänyt ja aloittanut taiteilijauraansa Patti Smithin kanssa ensin ihan mielettömässä köyhyydessä, niin se hetki, kun se on saanut (Metropolitan Museum of Artin kuraattori) John McKendryltä käyttöönsä rajattomasti Polaroid-filmiä ja (Detroit Institute of Artsin entiseltä kuraattorilta) Sam Wagstaffilta studion Manhattanilta... se on varmasti ollut taivas."

Katso myös: The Robert Mapplethorpe Foundation

Mistä oli kysymys?

Ei, käteni ei ole noin ryppyinen, se on teippiä.

On hämmästyttävää, kuinka suuri osa naisista kokee jossain vaiheessa elämäänsä jotain epämukavuutta tai askarruttavaa rinnoissaan. Tai siis hämmästyttävää on se, kuinka vähän siitä puhutaan.

Minustakin on kyllä vaikeaa ottaa tämä aihe postauksessa käsittelyyn. Olisin kuitenkin toivonut, että olisin kuullut tai lukenut jostain jonkun muunkin joskus hermoilleen rintoinensa. Siksi kirjoitan.

Aloitetaan pidemmittä puheitta. Rintani olivat olleet arat jo pitkään, vuosia. Halaaminenkin teki kipeää. Siedin kuitenkin asiaa ja syytin huonoa kirjoitusasentoa. Enkä käynyt gynekologilla sitten synnytysteni. Oireet kuitenkin lisääntyivät, ja siitä alkoivat tutkimukset.

Mammografiassa (elämäni ensimmäisessä) ja sen yhteydessä tehdyssä ultrassa rinnoistani löytyi kystia, eräänlaisia nestetäytteisiä tyynysiä. Niitä oli runsaasti ja osa niistä oli aika isoja. En ollut koskaan eläessäni kuullut kystista. Helpotus oli, ettei mitään muuta näkynyt. Kipu ei kuitenkaan ollut ainoa oire, oli myös muuta. Tutkimuksia päätettiin jatkaa.

Tiedä tämä: rinnat saattavat eri elämäntilanteissa vuodattaa kirkkaita tai maitomaisia pisaroita, ja se on normaalia ja se on yleistä. Veri kuitenkin vaatii aina lisätutkimuksia. Kystat rinnoissa ovat vaarattomia, yleisiä, joskus kivuliaita, mutta helpottavat iän myötä. Niille ei tarvitse välttämättä tehdä mitään, tai niitä voidaan joissakin tapauksissa tyhjentää tai poistaa. Usein pelkkä tieto siitä, että noin kolmannes (1/3) naisista eri ikävaiheissa kantaa povellaan hyvälaatuisia kystia, helpottaa. Et ole ainoa. Kaksi kolmasosaa (2/3) naisista tuntee jotain kivuliaisuutta jossain vaiheessa elämäänsä. Syy on hormooneissa. Syy on aina hormooneissa. Ja sitten, ei piiloteta päätä pensaaseen, meistä naisista tuhannet saavat vuosittain sen rintasyöpädiagnoosin. Tämän kirjoituksen tarkoitus on kuitenkin kertoa, että kaikenlaiset oireet voivat olla jotain muutakin!

Seuraavaksi minut patisteltiin duktografiaan, sitten vielä magneettikuvaukseen.

Otamme nyt roiman aikaharppauksen tarinassamme muutaman viikon taakse rintakirurgin juttusille Tammisaaren sairaalaan. Kirurgi käy läpi kaikki tutkimukset, joissa olen ollut ja hän selittää, että meillä on kaksi vaihtoehtoa. Leikkaus tai tilanteen seuraaminen. Hän suosittelee leikkausta.

Leikkaus on nyt ohi ja se meni oikein hyvin. Oikeasta rinnastan poistettiin yksi suuri kysta ja maitotiehyt. Otettiin koepala, josta saadaan vastauksia parin viikon kuluttua. Olen elänyt puolisen vuotta välitilassa, pari viikkoa ei enää haittaa. En edes kyllä tiedä mitkä vaihtoehdot koepalan suhteen ovat. Olen lukenut mm. hyvälaatuisesta papilloomasta, mutta sitä ei ole erityisemmin mainittu tutkimusteni yhteydessä. Ylipäätään olen saanut hirmuisen vähän informaatiota lääkäreiltä ja hoitajilta matkan varrella, lähinnä vain kädenheilautuksenomaisen lähetteen seuraaviin tutkimuksiin.

Leikkaus oli päiväkirurginen operaatio, "pikkujuttu" sanoi hoitajakin. Pääsin siis illaksi kotiin. En halua ollenkaan dramatisoida operaatiota, vaikka myönnän, että se jännitti. Tai ehkä eniten jännitti nukutus. Olin kuitenkin hyvissä käsissä.

Kotona Herra Kamera sai minut hihittelemään (vaivalloisesti) kun avasi illalla jääkaapin oven. Siellä oli pikkupullo Keltaista leskeä. Melko mustaa huumoria. Tiedän, että inkivääri, valkosipuli ja kurkuma toimisivat tulehdusta ehkäisevästi, syön siis ensimmäisen toipilaspäiväni juustonaksuja. Pääsen suihkuun, mutten uskalla katsoa arpea. Jääpalapussi ja Burana pitävät kivut poissa, toipuminen edistyy sutjakasti. Nukun kuin tukki. Tänään olen ollut jo jalkeilla, vetänyt aimo annoksen kajalia silmiin, siivoillut, ottanut vastaan pieniä virpojia ja yhden ihanan Survival Kitin. Huomenna aion mennä kävelylle.

Pidän teidät ajan tasalla jatkosta. Eikö olekin kiehtovaa!

Tärkeää: Älä nyt hyvä ihminen sitten jättäydy mahdollisine huolinesi minun tietojeni varaan. Voi olla, että toistan jotain lukemaani väärin tai jätän tietämättömyyttäni jotain kirjoittamatta. Puhun vain sen pohjalta, mitä olen itse nyt oppinut viime kuukausien aikana. Olen aivan taukki tässä(kin) asiassa. Jos sinulla on vaivoja, mene tutkimuksiin. Pelossa eläminen on turhinta mitä tiedän, ja nyt sen tiedän! Yksi juttu vielä, haastattele äitiäsi. On hyödyllistä tietää mitä varsinkin äidinpuoleisessa sukuhaarassa on esiintynyt. Siis olettaen, että kukaan koskaan olisi kenellekään mitään kertonut. Naiset...

Linkit vievät aikaisempiin blogipostauksiini, joissa aihetta on sivuttu.

Luvussa juuri nyt: Yann Andréa, Duras, rakastettuni, Nemo Kustannus.

Hän polkee iltaisin

Sää totta vieköön teki temput taas. Niinhän se yleensä tekee, pistää meidät vielä kerran polvilleen ennen kuin antaa kevään todenteolla tulla. Oli hauskaa silmäillä blogia vuoden takaa. Se sama keväthuuma ja sitten vilpitön ällistys, kun kylmä palaakin takaisin, puhaltaa huuruun koko pikkukaupungin ja pikkukengissä loikkivan ihmispolon.

Vähän aikaa sitten oli vielä appelsiininvärisiä aurigonlaskuja ja Herra Kamera, joka lähti iloksemme pienelle iltapyöräilylle. Jos häneltä kysyy, on retkikohde aina sama. Varisniemi, sen graniittiset kalliot, jotka nousevat jyrkästi suojaamaan pientä poukamaa ja toisaalta valuvat veden nuoltaviksi pitkinä ja sileinä kuin ballerinan jalkapöydät. Kreikkalaisesti kaartuvat havupuut ja miljoona pyöreää kiveä, joita poimia kämmenelle.

Nyt sataa, mutta sekin on ihan kaunista. Varsinkin, jos on joku, jonka täytyy maata sängyssä jääpalapussi kainalossa.

Lue lisää: Vuosi sitten kevät otti takapakkia näin ja näin, ja sitten tehtiin pataruokaa.

VIP eli Very Inspirational People

Onko leppoisampaa tapaa kokoontua kavereiden kanssa kuin yks kaks yllättäen muodostuvalle nyyttärilounaalle, periaatteella sitä syödään mitä on? Ei stressiä, ei suunnittelua, ei siivousta. Sunnuntai on tämmöiseen toimintaan päivistä parhain, kun vielä vähän varkain saa jatkaa viikonloppua. Viini nautitaan nyt parin sentin snapsilaseista, ainakin ne nauttivat, jotka vielä ajavat Hangosta arkipäivän koteihinsa.

Lounaspöydän ehdoton kruunu oli Yotamin tomaattisalaatti, jonka vieraat kiikuttivat laakealla marokkolaisella vadilla pöytäämme. Vai sittenkin pähkinäinen porkkanakakku runsaalla kuorrutteella ja kauniisti koristeltuna? Minä en saisi moisia aikaiseksi edes pitkän tähtäimen suunnittelulla.

Me nostelimme pöytään mitä lie tahnoja, salaatteja, oliiveja ja juustoja. Vähän savukalaa, rapeita kuoriperunoita uunista, pari tirisevää pihviä pihagrillin kautta.

Sitten vaan - jutellaan. Iltapäivällä maha on täynnä, sydän on täynnä ja mielikin on täynnä. Rohkaisua nimittäin, nämä vieraamme käyttävät aikansa meidän kannustamiseen. Tehkää, te osaatte! Sen kuuleminen on välillä tarpeen.

Yotamin tomaattisalaatti on Ylellä esitettävästä ruokaohjelmasarjasta Välimeri lautasella, jossa Yotam Ottolenghi kiertelee Välimerenmaiden keittiöitä. Granaattiomenan siemenillä sulostettu salaatti löytyy tästä Areenassa katsottavasta jaksosta, noin 30 minuutin kohdalta. 

Pieni suuri kauneus

Voi tiistai, tuo lempipäiväni, se ei taaskaan pettänyt! Herra Kamera järjesti nimittäin eilen yllätyksen.

Sain kutsun treffeille studiolle, jota en ollut tunnistaa kun astuin illansuussa sisään. Kuvauskamat oli siirretty reunamille ja keskellä lattiaa oli mitä täydellisin kynttilöillä valaistu elokuvakatsomo kahdelle. Leffaeväänä oli herkkusalaatit Origosta ja lisäksi juustoja, paahdettuja manteleita sekä lempparini minttusuklaanappirulla, juomaksi pullo Bollingeria.

Elokuva oli erikoisin kokemus pitkään aikaan, italiainen Suuri kauneus. Olin sen halunnut nähdä elokuvateatterissa kun se aikanaan tuli ohjelmistoon, mutten ehtinyt. Sitten olin kiukutellut, koska sen  suuruuden ja kauneuden katsominen ei kuulemma ole ollenkaan sama televisiosta. No, Herra Kamera ratkaisi ongelman ja heitti kirjastosta löytyneen leffan studion seinälle tanakan äänestoiston kera, niin että äkäpussi varmasti näki, ja kuuli.

Elokuva, niin, oh. Se oli OUTO.  Tavallaan ymmärsin ja arvostin ja paikoin rakastinkin sitä mitä yritettiin (luullakseni) sanoa, mutta joidenkin kohtausten alta olisin halunnut kävellä kauas pois. Kuvat täyttivät enemmän kuin pöydän antimet, niin runsaana virtasi Tiberin jakama kaupunki valkokankaalla. Kaunista, pakahduttavan kaunista, toisaalta brutaalia, ärsyttävää ja ahdistavaa. Hulluja nuo roomalaiset.

Mutta meillä oli ihana ilta. Elokuva pyöri, pöly leijaili projektorin valokeilassa. Italian kieli nousi päähän samppanjaakin nopeammin. Satama jyskytti ikkunain takana, vieressä meri kohisi ja kieppui. Lapsilta piippasi välillä arkista viestiä. Mielummin olin kuitenkin siellä, kuin Martini-mainosten valaisemalla kattoterassilla, vaikka melkoisen vetävät bileet roomalaisetkin saivat aikaiseksi!

Tahna moneen menoon

Artisokkatahna oli viikonlopun luottopakki. Ensin sitä syötiin simpukoiden rinnalla patongin kera, sunnuntaina se osallistui yhtäkkiä ilmestyneeseen 12 hengen noutopöytään ikäänkuin dippinä ja maanantaina sujahti vielä lounaspastan päälle, se vähä mitä hänestä oli jäljellä.

Ohjeen löysin Suvi sur le vif-blogista.

1 tölkki säilöttyjä artisokkia (250 g)
1 tölkki cannelini- tai valkoisia papuja (250 g)
Puolet lehtipersiljapuskasta
1/2 valkosipulinkynsi (laitoin 2...)
Parmesaniraastetta
1 sitruunan mehu
Oliiviöljyä

Surruuta artisokat, pavut, persilja ja valkosipuli tahnaksi, mausta sitruunalla. Pyöräytä kevyesti oliiviöljyä ja juustoraastetta joukkoon. Itse lisäsin mustapippuriakin. Koristele persiljasilpulla, vastaraastetulla parmesanilla ja vielä öljytilkoilla. Sohi leivänpalalla.

Natural beauty

Torstaina menen siis pieneen leikkaukseen.

Olen asiasta hiukan jännittynyt. "Niin,"te sanotte lempeästi ja ymmärtäväisesti, te kiltit ja empaattiset, "onhan se jännittävää." Mutta luulenpa, että me puhumme nyt eri asiasta.

Olen saanut Tammisaaresta kirjeen, jossa sanotaan, että sairaalaan tulee ilmestyä kello kahdeksalta aamulla ilman meikkiä ja kynsilakkaa. ILMAN MEIKKIÄ JA KYNSILAKKAA!?

(Tuohon kello kahdeksaan olin jo henkisesti varustautunut.)

Olen pakannut sairaalakassiini meikkipussin lisäksi jo Dotsista saamani setin kauniita matkakokoisia kauneudenhoitotuotteita, kahdet uudet rintaliivit ja kolmet pitsipöksyt. Olen laittanut tälle viikolle kalenteriini kokovartalokuorinnan, säärihuollon, jalkakylvyn ja ahkeran kookosöljykuurin päästä varpaisiin. Haluanhan olla edustava siinä loisteputkien alla. Kirurgikin on niin nuori ja komea, ei sillä että olisin erityisemmin kiinnittänyt huomiota, sanonpahan vain.

Laittaisinko kuitenkin ihan pikkuriikkisen sävyttävää päivävoidetta (huom, voide, ei meikki), aavistuksen kulmakynää, sipaisun sheavoita huuliin? Mitä jos poskipäille levittäisi sormenpäillä hiukan punajuurimehua, toimisiko se? Otan myös hellävaraisia meikinpuhdistusliinoja mukaan, koska kunnioitan sairaalahenkilökunnan päätöstä mikäli käsityksemme meikistä ja meikistä menee ristiin esimerkiksi tuossa kulmakynän kohdalla. Ajattelin kirjoittaa tussilla kämmeneeni "JOKO SAA LAITTAA HUULIPUNAA", voisin sillä heräämössä heiluttaa hoitajille ensiapua.

Kampaukseksi ajattelin tavaramerkkiäni eli korkeaa, huoletonta nutturaa. Se näyttää parhaimmalta pienten unosten jälkeen, aavistuksen purkautuneena. Lasketaanko muuten väritön kynsilakka kynsilakaksi? Kai nyt varpaissa saa olla hiukan korallinväristä lakkaa, varpaathan ovat niin kamalan kaukana rinnoista? (Ai niin, lapset eivät halua, että puhun rinnoistani blogissa... Tosin "maitotiehyt"-sanaa ei ole vielä sensuroitu!)

Sairaalakassissa on myös Mrs Jonesin putiikista hankkimani kaftaani ja mustat pitsivillasukat jälkitarkastusta varten (kyllä, googlasin jo esimerkiksi "looking pretty in a hospital gown"...) sekä aurinkolasit, piilolinssejä, muotilehtiä, koruja pienessä kangaspussukassa, muistikirja A:n, muistikirja B:n ja kaksi Marguerite Duras'ta. Pienen kuohuviinipullon jouduin nostamaan kassista pois, koska samaisessa kirjeessä kiellettiin alkoholin nauttiminen vuorokauteen.

Niin, sanoinko jo, että pääsen samana iltana kotiin?

Erityisterkut ja pusu Katjalle, sen sun postikortin pörröinen pöllö näytti AIVAN mun aamupeilikuvalta! Kuvaksi tähän valikoitui kuitenkin Marion Cotillard meikitönnä Italian Vanity Fairin kannessa vuonna 2010.

Moules marinières

Yritin haeskella meidän sinisimpukkareseptejämme ja hämmästyin. Enkö todellakaan ole jakanut ihan perus merimiehenmuijan simpukoiden ohjetta? Me syömme simpukoita usein, mutta olen näköjään antanut palstatilaa vain erikoisemmille kokeiluille, kuten indokiinalaisille simpukoille (joita on kyllä myös tehty monta kertaa, niin hyviä ne ovat!) pekoni-fenkolisimpukoille ja gratinoiduille simpukoille, muutamia reseptejä mainitakseni. No, tämä katastrofi paikataan nyt!

Sinisimpukat valkoviinissä noin kuudelle

Osta pari kiloa tuoreita sinisimpukoita kivoissa pikku verkkokasseissaan ja pidä kylmässä kunnes pääset esivalmistelemaan. Tiedän, että se alkuvaihe jännittää joitakin ystäviäni, mutta oikeasti se on ihan helppoa ja selkeää.
Huuhdo simpukat, rapsuta veistenkärjellä mahdolliset ylimääräiset moskat pois ja nostele yksi kerrallaan jokainen siisti ja kiinni oleva yksilö astiaan. Lauantain simpukat olivat niin puhtoisia, ettei mitään "partoja" tarvinnut poistella ollenkaan.  Jos simpukka on raollaan, kopsauta sitä kevyesti tiskipöydän reunaan. Jos se menee sumppuun eli kiinni, se pääsee/joutuu mukaan keittokekkereihin. Auki jäävät tai rikkinäiset simpukat pitää heittää roskiin.

Pilko pari (salotti)sipulia ja muutama valkosipulinkynsi ja kuullota niitä avokätisessä määrässä voin ja oliiviöljyn seosta. Laitan joskus myös sellerinvartta jos sellaisia jääkaapissa piileskelee. Kaada sitten pataan melkein pullollinen halpaa, kuivaa valkoviiniä ja anna kiehahtaa kunnolla.
Kun liemi kiehuu, heitä sinne puolet persiljapuskasta, kenties pari timjaminoksaakin, ja kaada simpukat joukkoon. Ranskassa laittavat usein sekaan myös laakerinlehden, ja persilja on aina lehtipersiljaa! Kansi päälle, jokunen minuutti, ehkä viitisen kuutisen minuuttia höyrytystä. Kääntele simpukoita välillä. Näetkö, ne aukeavat?

Koristele valmis satsi persiljasilpulla ja nosta pöytään. Joskus korvaamme puolet viinistä kermalla lasten toiveesta, mutta silloin simpukat kannattaa nostaa ensin pois ja lisätä vasta sitten kerma liemeen kiehahtamaan.

Ja sinisimpukathan syödään helpoiten sormin. Käytä tyhjää kuoriparia pinsetteinä ja napsi simpukanliha suuhusi. Lusikalla lientä perään. Simpukoiden kanssa maistuvat rapeakuorinen leipä tai ranskalaiset perunat. Ja muistathan, pöydässä ne simpukat, jotka eivät ole keitettäessä auenneet, ohjataan suoraan kiertävään kuoriastiaan eli "risteilijään". Niitä ei saa väkivalloin avata ja syödä.

Etunimisoppa

Nonni! Taidanpa luulla, että tämän elokuvan tekijät ovat ajatelleet juuri minua kun ovat luomustaan tehtailleet.

Kaunis, runsas ja kirjaisa pariisilaisasunto, viisi ystävystä, illallinen. Aivan jumalattomasti puhetta, tyhmiä vitsejä, väärinymmärryksiä, vanhoja kaunoja. Tilanne ryöstäytyy valloilleen eräästä etunimivalinnasta vielä syntymättömälle lapselle, siitä elokuvan nimikin, Le Prénom. Kaikki tapahtuu muutamia herkullisia ulkomaailman, menneisyyden tai kuvitelmien välähdyksiä lukuunottamatta yhdessä huoneistossa, yhtenä iltana.

Olen ennekin kirjoittanut haahuilustani elokuvien toisessa tasossa, tässäkin käy niin. Jään hiipimään näyttelijöiden "taakse", katselen kotia, lavastus on kaltaiseni kirjahullun ja jokaisen boheemin tyylin ystävän unelma. Painelen pausea ja Herra Kameran kauhuksi katson elokuvan heti perään uudestaan, olen missannut niin monta kohtausta omissa maailmoissani.

Miinusta paikoin melkoisen rasittaviin mittasuhteisiin paisuvasta mesoamisesta ja lasten epäuskottavasta nukkumaanmenoajasta ja -kyvystä, siinä mekkalassa.

Hankolaisille tiedoksi: elokuva on lainattavissa kirjastostamme. Te muut olette oman onnenne nojassa :)

Muistikirjarakkautta

Ah, onneksi olette te! Te heitätte bensaa liekkeihini, ja se tuntuu hyvältä!

Lukija lähestyi tänä lauantaiaamuna. Hän kirjoitti pitkän viestin muistikirjoista ja erilaisista systeemeistä, joilla ihmiset elämiään, ajatuksiaan, aikataulujaan ja niitä muistikirjojaan organisoivat. Olen valahtanut nyt jo yli tunniksi bullet journaleiden, filofaxingin ja (aaaahhhh!) kustomoitavien, tyylikkäiden japanilaisten Midori Traveler's Notebookien maailmaan, kiitos Ullan.

Olen jotenkin hiukan tukahduttanut muistikirjainnostustani, koska luulin olevani ainoa ja vähän pöhkö, mutta Ulla esitteli minulle maailman, joka sisältää viidentoista minuutin pituisia videoita ihmisistä esittelemässä muistikirjakäytäntöjään. Uskoni ihmiskuntaan on palautumassa, ihmiset rakastavat paperia ja kyniä <3 Kaivan pahvilaatikon kirjakaappini alahyllyltä ja järjestelen uudestaan muistikirjani. On myös hyvin, hyvin todennäköistä, että joudun ihan ammattini ("muistikirjatestaaja", miten niin semmoista nimikettä ei ole olemassa?) puolesta tilaamaan Midorin. Tilaamiseen on varattava aikaa noin yhden viikonlopun verran kaikkine lisäosineen.

Ulla myös kysyi minun muistikirjakäytännöistäni.

Minulla on päivittäisessä käytössä musta Moleskine, se kalenteriversio siis, ehdottomasti takakannen taskulla, jonne saa piilotettua lippuja ja lappuja, ja josta löytyy tarroja (uuh, tarrat!). Lisäksi minulla on useita erilaisia muistikirjoja, joihin kirjoittelen erilaisia tärkeitä (tietenkin tärkeitä!) asioita. Yksi suurimmista suosikeistani on kuvassa esiintyvä Magma Sketchbook, joka on aivan täydellinen. Paitsi että se on niin kaunis, etten raaski kirjoittaa enkä piirtää siihen. Kuljetan sitä mukananai harva se päivä, mutten kajoa. Pidän sitä pöydällä vieressäni kun työskentelen koneella, koska jo pelkkä kansi antaa minulle nostetta. Nyt kannen vyöpaperiin on tullut pieni repeämä ja olen aivan poissa tolaltani.

Laitan asioita myös puhelimen kalenteriin, koska tarvitsen äänimerkkejä. Luurissa käytän myös post-it-lappujen näköistä applikaatiota, kuuluisien tarralappujen oloisia sivuja, joihin voi lennossa laittaa asioita muistiin.

Itsensäkehittämisenpaikkoja muistikirja- ja kalenteririntamalla: jos ihminen tekee muistiinpanoja moneen eri muistikirjaan ja vieläpä satunnaisille sivuilla (avaa muistikirjan ja kirjoittaa siihen kohtaan, joka sattuu avautumaan, ei siis täyttäen kirjaa alusta loppuun järjestelmällisesti), niin on todella vaikeaa muistaa mitä on mihinkin kirjoittanut. Kalentereiden kanssa ongelma on vieläkin kiusallisemmin näkösällä. Jos ihminen kirjoittaa 20.3. kokouksen avainsanoja muistiin ihan minne vain kalenteriin, koska on hyvin hyvin innostunut, on jälkeenpäin hankalaa hakea tietoja jos ei tiedä etsiikö niitä toukokuun, syyskuun vai marraskuun kohdalta. Siksi suosittelen täyttämään kalenteria ihan päivämäärien mukaan...

Kirjoitan myös muistikirjoihini ihan miten päin vain. Käsialan koko ja luettavuus riippuvat kulloisenkin kiihtymyksen asteesta. Myöhemmin se kaduttaa. Haluaisin, että kirjoitelmani ja muistiinpanoni olisivat aina järjestyksessä, kauniilla käsialalla, rivien mukaisesti, hyvällä kynällä kirjattuja. Pienet hauskat lyijykynäpiirrokset varjostuksin somistaisivat leveitä marginaaleja... Hylkään muistikirjojani, koska ne ovat muuttuneet suttuisiksi omasta syystäni. Aion ryhdistäytyä.

Muita muistikirjahulluja linjoilla?

Viikonlopun vaeltajille

Muistatko vielä meidän mystisen toukokuisen vaelluksemme yön helmassa kohti Suomen eteläisintä kärkeä? Pimeys oli pudonnut, oli reitin avajaispäivä ja sen viimeiset tunnit, vain me kaksi sujahtelimme lepakkolehtojen läpi liian myöhään mutta lumoutuneina.

Luontopolku täyttää kohta vuoden. Siellä se odottaa sinua, mene ja vaella. Sunnuntaisen aamupäivän kevätauringossa kaikki näyttää erilaiselta, reittiä on siivottu ja paranneltukin. Poukamat ovat levähtäviä lintuja pullollaan, viimeksi yhdessä lahdessa oli kymmeniä ja taas kymmeniä joutsenia. Kevät tuoksuu jokaisessa puussa ja kivessä.

Kun viime viikonloppuna kuljimme edestakaisin, huomasin seuraavaa. Tulliniemessä oli samanlainen hartioita laskevan rauhan ja ajattomuuden ja äärettömyyden tuntu kuin Cannesin edustan luostarisaarella, jossa vierailimme joulukuussa. Etkä tarvitse lentolippua, et edes lauttalippua. Mene ja vaella.

Lisätietoja täältä.

Sitä sun tätä

Moi moi moi kamut! Täällä ollaan, ja edelleen ihan yhtenä palasena! Joku jo kyseli leikkauksestani, mutta se on vasta ensi viikolla. En ole vain malttanut pysähtyä hetkeen blogin ääreen.

Kevät on suorastaan pursunnut taivaanrannasta Hankoon. Me seisomme milloin milläkin rannalla ihan OOH ja AAH. Aikaisin aamulla, myöhään illalla. Revontuletkin ovat loimunneet täällä eteläkärjessä asti. Siitä tulikin mieleeni, että viime elokuussa meillä vierailleet ranskalaiset toimittaja & valokuvaaja esittelevät tätä aluetta ja Hankoa ja vähän meitäkin huhtikuun (Avril) alussa ilmestyvässä Coté Ouest-sisustuslehdessä. Jos haluat kurkistaa.

Kaiken luonnolta liikenevän ajan olenkin sitten käyttänyt ystävineni erääseen kivaan proggikseen. (Ei, se ei ole kirja.) Se alkoi jo kuplia viime keväänä, ei ihan löytänyt vielä silloin muotoaan, ja nyt yrittää uudelleen siivilleen lisävoimin. Tässä vaiheessa se on koneella kyyhöttämistä, tapaamisia ja puheluita. Mitä siitä tulee, sen näyttää aika. Saa kuitenkin jo peukuttaa.

Kirjarintamalla menossa Marguerite Duras -kausi. Jokapäiväinen elämä, Ei muuta ja nyt etsinnässä Kirjoitan. Duras'n (silloin) nuori rakastaja Yann Andréa kuoli viime vuonna, luulenpa että joukon jatkoksi menee vielä hänen panoksensa Duras, rakastettuni. Tässä samaan aikaan lopettelen myös Francoise Saganin Samettisilmiä, kiitos tämän blogikirjoituksen, sekä Lisa Genovan ajankohtaista kirjaa Edelleen Alice. Tein myös onnistuneen iskun, kävin kirjastossa varaamassa Sadie Jonesin Ehkä rakkaus oli totta pari päivää ennen Hesarin ja Majanderin kehuvaa arviota. Kirja, johon en takuulla olisi kuunaan tarttunut ellei Kulttuuri kukoistaa-blogin Arja olisi siitä vetävästi kirjoittanut ja ellei Antti Majander kaikista maailman ihmisistä olisi sanonut "hurmaavaksi kirjaksi"... Niin, ja hei tämän kirjan haluaisin tilata.

Keittiössä on hiljaista, kun me molemmat tahkoamme töidemme kimpussa. Lapset elelevät banaaniletuilla ja siirapilla, kärystä ja tahmeista tiskipöydistä päätellen. Eilen tosin saimme äkillisen thai-puuskan ja yhden kaverin kylään, joten keitimme kasaan aika mainion rapucurryn:

Hiero kattilan pohjalla curry-tahnaa (minulla oli Blue Dragonin Thai Yellow Curry Paste w. red chili and turmeric) ja tilkkaa kookosmaitoa kunnes tahna on hyvin liuennut. Kaada loput ensimmäisestä purkillisesta ja vielä toinenkin tölkillinen kookosmaitoa kattilaan, siis jos teet semmoisen reilun satsin, kuten me. Mausta liemi kanelilla, ripauksella ruskeaa sokeria, kokonaisilla fenkolinsiemenillä, parin limen mehulla ja kalakastikkeella. Muistat vain maistella, kyllä se siitä. Kun liemi on kuumaa ja muhevaa, lisää mieleisiä (pakaste)rapuja sopiva määrä ja kuumenna nopeasti. Tarjoa jasmiiniriisipedillä, koristeltuna limelohkoin, chilirinkuloin, paahdetuin maapähkinöin ja valtavan thaibasilika- ja korianterikeon kanssa.
(Alkuperäinen, tähän soppaan insiroinut ohje meni näin, ja siitä siis vähän sivuun liu'uttiin.)

Jos olisin nyt drinkki, olisin French 75: Giniä, samppanjaa, sokerilientä ja sitruunaa, tarjoillaan jääkylmänä. Huomenna kokoonnumme ansaitulle After Workille Hotelli Regatan aulabaariin, onnistuisikohan heiltä pienet cocktailit?

"Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää!" kuten Minna Canth sanoisi.
Mitäs teille kuuluu?

Personal Jesus

Kun hiiviskelin lauantaiaamuna vielä unisena ja kahvinhimoissani yläkerrasta alas, oli eräs pyörähtänyt jo torilla ja kaapannut Tagelta kaksi kalaa kainaloonsa. Hangossa kaikki vanhemmat herrasmiehet hilluvat torilla joskus siinä seitsemän aikaan, niin myös tämä meidän Herra Kameramme. Se on kuulkaas aamunkoitteessa kun kalaonni on myötäinen. Tällä kertaa nousi villisiikaa.

Ja resepti, jotenkin näin se meni, jos oikein ymmärsin sohvalta käsin.

Kaksi kalaa
Suomusta peratut kalat - tässä tapauksessa siis siiat -, huuhtele, suolaa ja pippuroi ne yltympäriinsä.
Tee siikojen kylkiin viillot ja täytä ne yrttivoilla (tilliä, rosmariinia, voita).
Pujottele kalojen sisään sitruunasiivuja ja yrttisilppua ja roiski sitruunaa muutenkin joka puolelle. Siis tarvitset ainakin 4-5 sitruunaa, jotta keittiö olisi kunnolla aromaattinen. Ja kalat siinä sivussa.

Kun olet tehnyt vihanneshässäkän (ohje alla), pyöräytä vielä punasipulirenkaita vihannestenpaistopannulle jääneessä, voi-öljy-valkoviiniliemessä ja laita pehmenneet sipulit kalan sisään ja jokunen rinkula päällekin.

Ujuta kalat ja loppu liemi paistopussiin ja pussi pellille.

Vihannespaistos
Kuullota perunaa, porkkanaa, fenkolia, selleriä, sipulia ja valkosipulia voin ja oliiviöljyn seoksessa.
Kun kaverit ovat saaneet vähän väriä, loiskauta lasillinen valkoviiniä pannulle ja anna kiehahtaa.
Siirrä vihannekset uunivuokaan ja kuumaan uuniin. (Yllä kerrotaan mitä pannulle jäävälle liemelle tapahtuu.)

Vihannekset tarvitsevat kypsyäkseen vähän pidemmän ajan kuin kala. Kalaa ei kannata ajaa kuivaksi, vaikka onneksi se vaara onkin lähes olematon, kun kokkailee paistopussin kanssa.

Ihan viimeiseksi, kun kala on jo nostettu ulos, vihanneksille voi vielä näyttää grillivastusta. Nosta kalat vadille ja lusikoi lientä paistopussista päälle.

Pöytään vielä tarjolle sitruunalohkoja, sormisuolaa ja majoneesia. Ja vaikkapa luomu-Rieslingiä, löysimme eilen kivan!