24.8.2014

Kansainvälinen kansanmies, Emil C.
















Rauma-viikonlopun pääkohde ei kuitenkaan yllättäen ollutkaan Rauma. Eikä Uusikaupunki, jossa myös kävimme. Vaan Harjavalta.

Taas kerran saan kiittää lukijaa (mihin joutuisimmekaan ilman teitä!).  Marjaana mainitsi Emil Cedercreutzin museon jo aikoja sitten eräässä viestissään. Kesäkiertueella emme saaneet tehtyä mutkaa sitä kautta, joten pieni, hassu viikonloppuvapaa tarjosi uuden mahdollisuuden. Tällä kertaa tartuimme tilaisuuteen.

Raumalta Harjavaltaan ajeli reilussa puolessa tunnissa. Pysäköimme auton museon pihaan, emme ihan tieneet mitä odottaa. Vastassa oli jotain niin ällistyttävää, että tämä käyntikohde kohoaa ihmeellisyydessään ihan kaikkien reissukokemustemme kärkikastiin. Niin, kukapa olisi arvannut, Harjavallasta!

Vapaaherra, paroni Emil Cedercreutz (1879-1949), kuvanveistäjä ja kuvataiteilija, tempautui innolla 1900-luvun alun kansallisromanttiseen erämaa-ateljee-liikkeeseen. Taiteilijakoti Harjula valmistui vuonna 1914 kauniille paikalle, korkealle kuohuvan Kokemäenjoen rannalle. Kaiken, kaiken Emil teki itse, suunnitteli ja sisusti, ja eli ja hengitti kättensä töiden kautta. Ulko-oveen nakutettiin metallinen rivi kirjaimia. Memento vivere - muista elää!

Koti on kuin hullusta sadusta, Liisan Ihmemaasta. Huoneet, jotka seuraavat toisiaan rimpsussa on nimetty niiden päävärin mukaan. Kaikessa ja kaikkialla on Emilin kosketus. Hän on taiteillut silhuetteja lampunvarjostimiin ja koristanut lattialla karjuvat taljat pitsireunoin. Kirjoja ja taidetta on valtavasti, katsottavaa riittää moneksi kerraksi. Onneksi on opas, joka kertoo ja osoittaa ja antaa silmille suunnan. Hän kuvailee kuinka Emil Cedercreutz järjesti suuria taiteilijajuhlia kodissaan, suunnitteli itse menut ja värjäsi tarvittaessa ruoat elintarvikeväreillä vastaamaan visiotaan. "Renesanssiruhtinas", sanottiin.

Pihapiirissä on erilaisia rakennuksia, erivärisin puurimoin raidoitettuja, kuten päärakennuksen pitkät sivutkin. Emiliä kiehtoi sirkuksen estetiikka. Emilia kiehtoi kaikki. Varakkaasta säätyläisperheestä ponnistavana hän sai jo poikasena matkustella, oppia kieliä, kouluttautua huolella. Lakimieheksi häntä ensin puskettiin, mutta Albert Edelfeltkö se lopulta oli, joka sai vanhemmat ymmärtämään, että taide, taide, se on Emilin elämän tie. Isä rahoitti, Emil lähti. Pariisiin, Brysseliin, Roomaan. Maailmalle.

Mutta isän tiluksilta Köyliönkartanon mailta tuli muutakin kuin rahallinen tuki; syttyi kiihkeä rakkaus kotiseutuun, pelloilla uurastaviin ihmisiin, ympäröivään luontoon ja suomen kieleen. Maataloustyöt tulivat tutuksi. Myöhemmin Emil nosti esiin myös Mantan merkityksen, lastenhoitajan, joka köyliön murteella esitteli ruotsinkieliselle pojalle omaa arkeaan ja esineistöään. Kun 1900-luvun alussa ajassa virisi uusi ilmiö, halu toteuttaa sosiaalista oikeudenmukaisuutta, sen liberaali Emil koki omakseen, samoin kuin Arts & Crafts-suuntauksen. Luomisintoa riitti niin hämmästyttävän moneen. Iltaisin Emil alkoi kiertää hevosella lähialueen taloja ja tiloja. Ajatus kokoelmasta oli syntynyt.

Kodin ja ateljeen rinnalle nousi Maahengen temppeli, museo, joka on ylistys maaseudun elämänmenolle, arkiaskareille, käsityöläisille, työkaluille, kulkuvälineille ja tekstiileille. Hän oli oivaltanut jotakin, joka laajemmin ymmärrettiin vasta paljon myöhemmin. Museossa vieraileva ei voi kuin huokaista. Kuinka kaunis on yksinkertaisin, pieni puinen vatikin. Kiitos Emil.

Päivän kirja: Emil Cedercreutz, Yksinäisyyttä ja ihmisvilinää, 1939.

Lähde: Harjavalta.fi - Emil Cedercreutzin museo.




2 kommenttia:

  1. No jo tuli lisää syitä lähteä Raumalle ja Harjavaltaan ja tuli kutsu Kokemäellekin. Lähdettävä on! Ennemmin tai myöhemmin - mieluummin ennemmin.

    VastaaPoista
  2. Sinne on mentävä uudestaan. Entisestä käynnistä taitaa olla jo 30 vuotta. Lisää vain näitä juttujasi, ja kotimaanmatkailu lisääntyy huimasti. T Tytti

    VastaaPoista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"