Kirjatoukka haastattelee: Ilkka Rautio, Keinolumikylä

YLE TV1 esittää tänään maanantaina klo 21:30 ystävämme Ilkka Raution ohjaaman dokumenttielokuvan Keinolumikylä. Pähkinänkuoressa elokuva kertoo siitä, mitä tapahtuu kun poro ja panda kohtavaat Suomen Lapissa eli kuinka syntyy kiinalainen jäähuvipuisto pohjolan perukoille.

Elokuva sai ensiesityksensä juuri päättyneillä DocPoint-festareilla, ja on nyt meidän kaikkien katseltavissa Ylen Dokumenttiprojektin ansiosta. Dokkarin voit katsella jälkikäteen myös Areenassa, jos missaat tv-ensi-illan. (Ja ai niin uusintakin on, tiistaina 8.2. klo 13:30.)

En ole itsekään nähnyt vielä elokuvaa, mutta tinkimättömän Ilkan tuntien uskallan luvata laatua. Pirautetaanpa Ilkka Rautiolle ja kysytään hiukan elokuvan teosta:

Kirjatoukka: Moi IL-I-KKA (Ilkka on Oulusta, mutta muuttanut reilu vuosi sitten Hankoon.)
Ilkka: No moi moi.

Kirjatoukka: Kuule, mistäs sä nyt tämmöisen aiheen keksit?
Ilkka: No ko on tullut oltua yli 10 vuotta hiihdonopettajana pohjoisessa, niin näkihän siinä sen kehityksen. Ensin tulivat venäläiset, sitten japanilaiset ja lopulta kiinalaiset. Sitä rupesi miettimään, että jotain ihmeellistä tässä on tapahtumassa. Ja se teki mieli kuvata.

Kirjatoukka: Niin, sinähän olet toiselta nimeltäsi Ilkka-Idealisti!
Ilkka: Niinhän sä väität :)

Kirjatoukka: Kuinka kauan elokuvan kuvaukset kestivät?
Ilkka: Ensimmäisenä talvena neljä kuukautta, ja toisena vähän yli neljä kuukautta.

Kirjatoukka: Ja sinäkö hengasit koko sen ajan pakkasessa?
Ilkka: Oli siellä pari päivää suojasäätäkin... Partioaitan kaikista lämpimin untuvatakki tuli kyllä tarpeeseen. Onneksi kuvaaja (Jan-Niclas Jansson) paleli rinnalla. Mutta kaiken kaikkiaanhan elokuvan teko kesti kolme ja puoli vuotta, käsikirjoitusvaiheesta rahoituskierrokseen ja leikkaamiseen. Ehti sitä siis sisätiloihinkin.

Kirjatoukka: Miten ihmeessä sä kommunikoit kiinalaisten kanssa?
Ilkka: Aloitimme ihan nollasta, tarjosimme punaista Marlboroa. Emme ottaneet tosin huomioon, että kiinalaiset tarjoaisivat takaisin, nimittäin kiinalaista mahorkkaa. Ja mehän emme polta. Paitsi että sitten me poltimme, sillä muuten he loukkaantuivat. Tupruttelimme kuvauksessa kunnes kuvaaja Nicke oppi tekemään yhden kiinalaisen huumorimiehen opettaman tempun, kääntämään palavan savukkeen kielellä suussa ympäri. Silloin saimme luvan olla koko ajan polttamatta. Kommunikoimme myös ilmein ja elein. Alussa meillä oli tulkki hetken aikaa, mutta yli 90 % kuvausajasta touhusimme keskenämme, ilman yhteistä kieltä.

Kirjatoukka: Ovatko omat tunteet mukana elokuvan teossa, ja minkälaiset?
Ilkka: Monestikin. Asetuin jopa elokuvassa esiintyvän poron asemaan. Seurasimme kameran kanssa pandaksi palkatun nuoren kiinalaismiehen koti-ikävää. Se kaikki oli niin absurdia, siinä maisemassa. Välillä emme tienneet itkeäkö vai nauraa. Elokuvantekijänä tunteet ovat tosin pinnassa myös semmoisista asioista kuin elokuvan rahoitus.

Kirjatoukka: Mitä sä Ilkka haluaisit sanoa katsojille, jotka tänä iltana sankoin joukoin kokoontuvat television ääreen?
Ilkka: Niin... Toivottavasti elokuva herättää ajatuksia. Saa ajatella ihan miten haluaa, kunhan ajattelee. Silloin olemme onnistuneet.

Lue lisää elokuvasta täältä.