27.5.2013

Ovet auki kesään!

Viikonloppuna oli suloista säpinää ilmassa, kun sesonkiravintolat availivat oviaan. Satamassa killui jo pursi jos toinenkin, lehdet pamahtivat puihin muutaman yön aikana, yhtäkkiä on kesä. Tuomikin ehti puhjeta kukkaan, jännitin etten kokisi sitä ennen matkaa, kun kevät on ollut niin myöhässä... Olen keksinyt uuden suomalaisen sananlaskunkin sen kukinnan tiimoilta: "Kun tuomi kukkii, on aika ostaa Annalle syntymäpäivälahja." Näin muistatte yhden vuoden kohokohdista kätevästi :)

Me valitsimme kaudenavajaisiimme Hangon Makaronitehtaan. Teki ihan mieli halata tuttuja työntekijöitä pitkän talven jälkeen, ja halasinkin! Pastaa itse kullekin, Kirjatoukalle Puttanesca. Hykerryttää. Siinä on kuulkaa puolensa, että joutuu joskus vähän odottamaan; talven selkä on taas kerran taitettu, lämpö valuu raajoihin, meri kimmeltää, sitä tietää ja tuntee astuneensa auringonpaisteeseen!

Jäikö nälkä tai jano? Hangon kesän upouusia tulokkaita ovat mm. Itäsatamasta pienen lauttamatkan päässä  sijaitseva saariravintola Hangon Portti sekä legendaarisen Casinon uudet tuulet, kuten Surffibaari.
Uudet ja vanhat tutut löytyvät kootusti matkailutoimiston sivuilta, otsikon "Syö ja juo" alta!

3 kommenttia:

  1. Oletteko jo käyneet Hangon Portissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei olla, taitaa aueta kesäkuun puolella, ja silloinhan me olemme jo muissa maisemissa. Testaaminen menee siis heinäkuulle!

      Poista
    2. Nautinnollista lomaa koko perheelle ;=)

      Poista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"