14.5.2012

Kuningatarfiilis







Äitienpäivä auringon alla. Eräät vikkelät olivat kirmanneet jo metsään ennen aamukahdeksaa valkovuokkoapajille ja sitten sipisivät ja supisivat itsensä läjään sänkyyni kera korttien ja lahjojen. Esikoinen oli tehnyt rantakassin koko kolmikon kuvilla, ihana vai mitä!

Iltapäivällä takapiha muuttui välimerelliseksi keitaaksi ja neljän tunnin lounas nautittiin "Taiteilijaresidenssin" terassilla lintujen laulaessa iloviisujaan. Ystäviäkin poikkesi.

Taiteilijan tonnikalapiirakka:

Kauli iso lehtitaikinalevy pohjaksi, ja toinen jo valmiiksi kanneksi. Laita pohja leivinpellille.
Sekoittele täytteeksi tonnikalaa, keitettyä riisiä, herneitä, 3 munaa, purkillinen kermaa ja mausta makoisaksi vähintäänkin tillillä, suolalla ja pippurilla.
Laita täyte pohjan päälle, kansi täytteen päälle, voitele kananmunalla ja tuuppaa puoleksi tunniksi uuniin.

Meillä tämä palveli alkuruokana. Ihan ensiksi kyllä nautittiin pieniä tapaksia ja veriappelsiinimehusta ja kuivasta kuohuvasta sekoitetut maljat. Pääruokana oli grillattuja lampaan sisäfileitä ja salaattia. Kesän ensimmäinen rosé-viini siivitti ateriaa.

Päivän kruunasi se, että saimme vihdoin kesäkuun kuntoon; Ranskan matkan lennot ja talo on nyt varattu. Eräs pieni kylä Marseillen ja Cannesin välissä, Fréjusin kupeessa, saa pian uusia asukkaita kuukauden päiviksi...

(Vielä ehtii vastata keittokirja-kilpailuun, voittaja arvotaan tänään illalla suljetulla lippuäänestyksellä!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"